Lukijat

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kotia kohti

Seuraavaksi listaa asioista joita olen kaivannut tällä matkalla. Listassa ei ole mainittuna ihmisiä, koska The Killersin laulun sanoin, You should have known by now, you were on my list.

  1. Sauna
  2. Porkkanalaatikko
  3. Pinaattilätyt
  4. suomen puhuminen ja kuuleminen
  5. Riisipuuro
  6. Kaurapuuro
  7. Pyykkikone kotona
  8. Ilman kenkiä sisällä oleminen
  9. Luotettavat aikataulut ja jämptiys
  10. Pyöräily
  11. Kuntosali
  12. Oikeanlainen jauheliha
  13. Astiainkuivauskaappi (vai mikä lie se on, tiskikaappi?)
  14. Kananmunakastike
  15. Jalkahierontalaitteeni
  16. Youtube ilman mainoksia
  17. Se että posti tulee suoraan kotiovelle (eikä esim. rappukäytävään alakertaan)
  18. Se että tulee postia (täällä kun muistaa pääasiassa pankki tai vuokranantaja, niin ja tuhannet mainostajat)
  19. Roskien oikeanlainen lajittelu (nämä laittavat pahvit ja muovit samaan??)

Neiti Rantanen antaa blogilleen nyt joulurauhan ja palaa asiaan tammikuussa. Tämä positiivisella tavalla itsekäs ja itsekeskeinen matkani alkaa tulla ensimmäisen vaiheensa päätökseen. Jäljellä on yksi tentti (1,5h päästä), suomalais-tsekkiläiset pikkujoulut, pakkailua ja siivoilua ja sitten suuntaan kotia kohti! Nyt kun katson taaksepäin tavoitteisiini, huomaan että olen päässyt niihin, kuunnellen ensisijaisesti itseäni ja sitä mitä haluan itse tehdä. Ensi vuodelle on uudet tavoitteet, niistä lisää sitten ensi vuonna.

Neiti Rantanen kiittää ja kumartaa, mutta palaa asialle (ja Saint-Etienneen tammikuussa). Toivon näkeväni teitä kaikkia mahdollisimman pian.
Hyvää joulua!!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kirje kämppikselle

Dear Vera,

Tänään meinasin yllättää sinut ja viedä roskat. Unohdin. Olen tainnut onnistua paremmin avovaimon kuin kämppiksen roolissa.

Koska olet ollut kautta aikain ensimmäinen kämppäkaverini, haluan summata yhteen tätä kokemusta.

Minulla ei ollut ennakkoluuloja, ei pelkoja tai toiveita. Olin päättänyt tulla toimeen kanssasi, olit sitten minkälainen tahansa. Etukäteen tiesin vain nimesi, kotimaasi ja ikäsi. Pikainen vilkaisu Facebookiin antoi olettaa, että emme välttämättä vietä ihan samanlaista elämää. Mutta sehän ei haittaa.

Erilaiset elämäntyylimme ja aikataulumme eivät tosiaan ole haitanneet. Kumpaakaan ei ole häirinnyt toisen sosiaalisuus tai epäsosiaalisuus, ulkona hyppääminen tai kotiin jääminen. Välillä on mielessä käynyt uskaltaisinko pökätä huoneesi oven auki niin kuin omanikin on, ihan vain lisätäkseni vähän avoimuutta tähän yhteiseloon. Mutta olen antanut sinun pitää yksityisyytesi ja tapasi, niin kuin sinäkin olet sallinut minulle.

Arkiset asiat ja askareet kanssasi ovat sujuneet ongelmitta ja käytännön asiat hoituvat todellakin huoletta. Kiitos siitä, ettei minun ole tarvinnut murehtia onko ovi lukittu kunnolla, onko sähkölasku hoidettu tai ovatko tavarat omilla paikoillaan!

Usein on sen sijaan tehnyt mieli sanoa sinulle.. no, suoraan sanottuna 'Turpa kiinni'. En jaksaisi enää hetkeäkään negatiivisuuttasi ja järkevyyttäsi (joka ylittää kaikki normaalin rajat; come on, voisitko joskus ottaa vähän rennommin ja tehdä jotain vain huvin vuoksi?). Tapasi kommentoida tekemisiäni tekee harvinaisen selväksi sen, kuinka paljon parempana pidät omaa tapaasi elää. Olet puhutellut minua kuin pientä lasta, murehtinut omien asioidesi ohella myös minun asiani, muistat liiankin hyvin mistä oppiaineesta minulla milloinkin on mikäkin tehtävä palautettavana,olet tehnyt liiankin selväksi ettet luota kykyyni hoitaa asioita ja siinä samalla tehnyt minut hulluksi listaamalla omia työn alla olevia askareitasi.  Hetkittäin olen miettinyt, että kalenteriisi on luultavasti merkitty jopa päivät jolloin aiot viedä roskat ulos. Luultavasti siitä syystä ehdit tehdä sen aina ennen minua.

Ei sen enempää kulttuuritausta kuin persoonakaan yksinään selitä kaikkea. Koko tämä yhteiselo kanssasi on ollut yhtä intercultural managementin oppituntia. Mikäs tosin sen mielenkiintoisempaa, onhan tuo kurssi ollut yksi suosikeistani täällä Ranskanmaalla. Samalla olen oppinut paljon uutta itsestäni. En tiedä olemmeko tuoneet toisistamme esiin parhaat vai pahimmat puolemme. Minun haihatteluni ja heittäytymiseni on luultavasti ajanut sinut hulluksi. Minä olen haihatellut vielä vähän lisää, koska olen halunnut rikkoa rajoja sinun sääntöjen täyttämässä elämässäsi jossa sinäkin näytät tympääntyneeltä. Yllätys yllätys emme kumpikaan ole onnistuneet vakuuttamaan toinen toistamme oman elämänasenteemme paremmuudesta. En ole koskaan pitänyt itseäni vastuuttomana eikä sinun neuroottisuutesikaan ole minua siitä vakuuttanut. Toivottavasti silti jotain olemme toisiltamme oppineet. Jos monikansallisen firman pomon tulee tiedostaa, hyväksyä, ymmärtää ja oppia toisista kulttuureista ja tavoista, me olemme toistemme kanssa päässeet toivon mukaan tuohon ymmärrykseen asti. Tai ainakin lähelle.

Kaikkea hyvää sulle jatkossa, toivon että yhteiselo kanssani on opettanut ja antanut myös sulle jotain!

Fête des lumières à Lyon



Joulu on tullut. Saint-Etienne on täynnä jouluvaloja ja kaupungissa on pienet mutta aivan valloittavat joulumarkkinat, joilla käyn juomassa mukin glögiä ja ihailemassa tunnelmaa.

Lauantaina 8.12. suuntasimme (melkein) koko revohka Lyoniin. Tuona viikonloppuna he juhlistavat vuosittaista Valon juhlaa, Fêtes des lumières. Tällä halutaan kunnioittaa St. Mariea (anteeksi heikko yleissivistykseni, mutta nyt en ole ihan varma tämän pyhimksen nimestä), jonka uskotaan pelastaneen kaupunki sukupuutolta keskiajalla, kun rutto kaatoi väkeä Euroopassa. Fêtes des lumieres valaisee kaupungin, asuntojen ikkunat, heijastaa animaatioita rakennusten seiniin ja taivaalle, laittaa ihmettelemään miten tämä kaikki on mahdollista.









Tapahtuma houkuttelee kuulemma, riippuen kertojasta, n.3-5 miljoonaa turistia kaupunkiin. Juna St. Etiennestä Lyoniin ja takaisin on niin täynnä että huono-onnisimmat jäävät laiturille nuolemaan näppejään. Ja odottamaan seuraavaa junaa. Lyonissa väkeä on etenkin tärkeimmillä tapahtumapaikoilla niin paljon, että tuntuu kuin olisi tunkemassa eturiviin Provinssin päälavalla. Massa liikkuu, ja mukana on pysyttävä tai liiskaantuu jalkoihin. Positiivista on, että hyytävä tuuli ei pääse näihin ihmisriveihin ja niin kauan kuin pysyttelee ihmisten seassa, on suhteellisen lämmin.

Valoshowta ei voi sanoin kuvailla. Eivätkä valokuvat tee oikeutta illan pimeydessä valaistun katedraalin vaikuttavuudelle. Pitkä odotus tungoksessa palkitaan. Wau. Katsokaa video ja ihastelkaa. Tämä pitää tulla katsomaan uudestaan joku vuosi.

http://www.youtube.com/watch?v=h2kGKlnGh0M

Viime viikonloppuna oli myös ilo kohdata uusi tuttavuus. Espanjalaisen vaihtarin uusi-seelantilainen ystävä (joka on tosiasiassa britti, mutta asunut ikänsä Uudessa-Seelannissa), joka opiskelee tätä nykyä Saksassa, tuli Ranskaan vierailulle ja tilanpuutteesta johtuen majoittui minun sohvallani. Maailma on tosiaan täynnä mielenkiintoisia tyyppejä ja tarinoita!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Poltetut vihreät pinaatit

...ja muita pieniä raivareita.

Joulua kohden tahti kiristyy ja jopa vaihtarin on myönnyttävä väistämättömän edessä. Koulu on välillä otettava tosissaan ja aloitettava kertaaminen loppukokeita varten. Tämän viikon ohjelmassa on kaksi koetta ja kaksi esitelmää, ensi viikolla neljät kokeet. Vikahan ei ole siinä etteikö opiskeltavat aiheet kiinnosta. Mutta kun mielessä alkaa viipyillä jo joulu ja tuleva kotiinpaluu.

Jos pahin koti-ikävä helpottikin siinä vaiheessa kun täällä olo alkoi tuntua kotoisalta, alkaa se taas ilmoitella itsestään kun tiedän että pääsen pian kotiin.

Pois lähteminen Saint-Etiennestä alkoi aiheuttaa pakokauhua jo aikaa sitten, enhän haluaisi tämän seikkailun päättyvän. Niinpä ajattelinkin ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja anoa jatkoaikaa. Sekä Suomen että Ranskan koulut olivat helppo pala, vaikeampaa oli todeta tämä kotiväen kanssa. Tyttönne maailmalla ei ole vielä valmis kotiutumaan. Älkäätten kuitenkaan hetkeäkään kuvitelko, että olisin täältä itselleni pysyvän paikan löytänyt. Pysyvä kotiinpaluu vain siirtyi ensi kevään puolelle.Mutta se on sitten se lopullinen.

Nyt kun jatkoaika on varmistunut, aiheuttaa sekin ikuisessa jahkailijassa pieniä sydänkohtauksia. Tämä siis viestiksi teille rakkaimpani siellä kotona; vaikka viihdyn täällä ongelmitta, kaipaan teitä eikä Suomesta pois olo tunnu helpolta. Viime päivät olenkin tehokkaan opiskelun sijaan potenut ankaraa koti-ikävää.

Siispä siinä tohottaessani olen paistanut pinaatit pohjaan, kaatanut teet syliini, hankkiutunut pieniin ongelmiin ranskalaisen pankkitilini kanssa (tervetuloa veronpalautukset!), tiputtanut lasagnet lattialle ja soittanut öisiä puheluita Suomeen Jonille. Uutta tasapainoa odotellessa koristelen huoneeni jouluksi ja ostan joululahjoja. Onneksi täällä osataan kuitenkin noudattaa jouluperinteitä; löytyy valoja, kuusia ja glögiä!

Eikös tässä lauleta, että Sannu aikoo palata..?

http://www.youtube.com/watch?v=1v2Fwi05DiU