Lukijat

lauantai 28. syyskuuta 2013

Mais Sandra, tu fais honneur pour la Finlande!



Viime syksynä, kun lähdin Ranskaan, sanoi yksi rakkaista tädeistäni että et sä siellä mihinkään Suomi-seuraan sitten liity, sä oot siellä muutaman kuukauden. Nyt kun mä olen vastoin kaikkia suunnitelmia täällä edelleen, lienee jo ihan ok hakeutua välillä omiensa seuraan. Lähdin siis mukaan Suomi-Ranska Osakunnan toimintaan.

Osakunta ei nimestään huolimatta ole sidoksissa mihinkään yliopistoon. Tässä tapauksessa nimi lienee pikemmin jäänne kuin enne. Mukana on niin suomalaisia, kuin myös ranskalaisia joilla on joku side Suomeen. Ohjelmassa on yhdenlaisia illanviettoja ja toisenlaisia illanviettoja. Lähdin mukaan, en niinkään koti-ikävästä vaan kiinnostuksesta tutustua ihmisiin. Ja ihan vähän myös jotta saisin upottaa käteni multaan ja olla mukana järjestämässä. Osakunnan presidenttiin (ehkäpä suomeksi käytetään kuitenkin sanaa puheenjohtaja?) olin jo tutustunut kauppakamarin kuvioissa.

Eilen oli ensimmäinen tapahtuma jossa olin paikalla. Mentiin leffaan! Sur le chemin de l'école on ranskalainen dokkari joka kertoo neljän eri maasta kotoisin olevan lapsen ponnisteluista koulutiellä. Kylläpä vain osaa taas arvostaa omaa aikanaan ihan vaan kohtuullisen helppoa koulumatkaa jonka varrella ei tarvinnut pelätä elefantteja. Eikä tarvinnut herätä puol kuus että ehtii ajoissa. Joessakin kahlattiin ihan vapaaehtoisesti. Tämä leffa oli kaikesta huolimatta leppoisa eikä ohjaaja ollut kokenut tarvetta vedota katsojan tunteisiin surkuttelemalla näiden poloisten osaa. Kyllä, ihan varmasti parinkymmenen kilsan koulumatka on tosi vittumainen mutta sellaista se on ja kaikesta selviää. Ja varmaan arvostaa koulutustaan alusta lähtien vähän toiseen tyyliin kuin meikäläinen.

Siinä sitten suomalaisten kanssa jutellessa pyyhkäisi ylle oikein kunnon aalto koti-ikävää. Piti oikein säikähtää että miten mä olen näin hyvin täällä viihtynyt. Pelko siitä että unohtaa juurensa meni ohitse äkkiä mutta pistipä miettimään niitä syitä mitä tällä reissulla on ja niitä asioita joita tämä mussa on aiheuttanut.

Tänään sitten vähän toisenlaista kahden maan välistä yhteistyötä, kun pääsin host-perheen äidin kanssa tutustumaan Saksa-yhdistykseen, jonka toiminnassa tämä aktiivinen kotiäiti on mukana (tulee mieleen oma äiti niiltä ajoilta kun oltiin pieniä ja äiti oli kotona!). No, tässä päivässä nyt ei ollut mitään kovin ihmeellistä mutta kerroinpa tämän aasinsiltana edellisestä että pääsen mainitsemaan kuinka meidän suomalaista koulusysteemiä tänään kehuttiin!

P.s. Torstaina mulla oli tähän mennessä täällä työn puolesta tärkein päivä ja siitä riittää huomattavasti mielenkiintosempia juttuja kerrottavaksi, mutta siitä lisää kun saan parempia kuvia Mekosta...

20130928_184132.jpg
Pretzeleitä, bitte schön 

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kauniit ystävät kutsukortteja lähettää

Se on alkanut, nimittäin elämä työn ja kodin ulkopuolella! (tähän astihan mä olen ulkoiluttanut itseäni suhteellisen vähän)

Työt edelleen vähän haittaa vapaa-aikaa, mutta kivaa että hetkellisesti on ollut jopa vähän ylitarjontaa vapaa-ajanvietosta. No aivan, tämä on Pariisi, tottakai täällä on tekemistä vapaa-ajalle :). Mutta sellaista, mihin liittyy tuttuja ihmisiä ja oikeaa seuraa, ei voi pitää itsestäänselvyytenä, etenkään näin isossa kaupungissa.

Sain kutsun erään gallerian avajaisiin. Olisin niin tykännyt mennä. Mutta, töistä ei voinut karata niin että olisin ehtinyt molempiin. Olin nimittäin saanut kutsun myös elämäni ensimmäisiin rapujuhliin!


Täällähän tätä saa myös Ikeasta









Ruotsalaiset, nuo onnekkaat kakkiaiset, omaavat näin upeat tilat. Nämä onnekkaat kakkiaiset ovat kylläkin myös mukavia, joten eipä heistä voi ärsyyntyäkään :)


Nyt suuntana La fête des familles de la résidance, elikkäs eräänlainen naapuruston katujuhla. Sinne sain kutsun ihan tältä omalta host-perheeltä. Hyvää lauantaita kaikille!



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Les doigts dans le nez

Les doigts dans le nez=sormet nenässä

Näin kuvaa ranskalainen asiaa tai toimenpidettä, joka on helppo toteuttaa, onnistuu ilman suurempaa vaivaa.

Eilen ratkottiin minigolf -mestaruus suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen kauppakamarin kesken. Sää oli mitä ankein, kylmin ja vetisin. Mutta sen verran meissä oli taisteluhenkeä että ei siirrytty suunnitelma B:hen vaan pitäydyttiin alkuperäisessä. Kuin Ruotsin kesä, kuvaili ruotsalainen kollegani Linnea ja kattoi kanssani piknikiä pöytään.

Ensin siis vähän murua rinnan alle ja sitten mailanvarteen!





Rata oli täyspitkä 18 reiän golfkierros (niin kai se 18 on täyspitkä, mistäs minä golf-amatööri varmaksi tietäisin) ja hienon siitä teki Pariisin nähtävyyksien pienoismallit. Centre Pompidou ja Eiffel -torni meni vähän niin ja näin mutta Sacré Coeurilla onnistuin ilmiömäisellä hole-in-onilla. Erikoista, elämäni ensimmäinen minigolf -kierros ilman hermojen menettämistä. Ehkä siksi, että kerrankin noudatettiin sääntöjä ja jätettiin jokainen rata siihen max. kuuteen yritykseen. Tämä ei ollut kuin les doigts dans le nez, ja kylmäkin oli jumaliste, mutta kiva päivä kaiken kaikkiaan ja kivoja ihmisiä.

P.s. vinkki Pariisissa kävijöille; tämä minigolf löytyy Parc Floralista, joka on tosi nätti puisto ja vieressä on linna joten oikeenkin passeli paikka viettää aikaa!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Je suis en mesure de manger tous le chocolat

Kaiken hallitsemani sanavaraston on jo aika siirtyä passiivisesta aktiivisen käyttöön ja kuullun ymmärryksestä myös puheen tuottamiseen. Siispä tässä päivän fraasi;
être en mesure de... = pystyä tekemään jotain

Ja minähän pystyn, joten olkoon se samalla myös päivän mietelause.

Onni on kuntosali työpaikalla! Tänään se tuli sitten testattua, reisivatsapakarajumppaa ruokiksella. Samoissa toimistotiloissa työskentelevät kaksi suomalaista tuli samaan jumppaan. Ranskalainen "joustavuus" (mun mielestä tuo on niin mainio mielikuva ja positiivinen tapa ilmaista sitä mikä keskivertosuomalaiselle näyttäytyy epäjärjestelmällisyytenä) ilmoitti taas itsestään kun 40 minuutin lounasjumppa kestikin tunnin. Näin käy kuulemma usein. No onneksi ei ollut mihinkään kiire (tai no, ei ja ei mutta ei ainakaan mitään sovittua kellonaikaa) ja parempihan se näinpäin oli. Reissun alakertaan kruunasi sauna, jonka löysin salin perältä! Ei sillä että se olis päällä ollut, mutta kyllä sen joskus täytyy olla kun sellainen kerran siellä on. Seuraava missio on selvittää koska ja kenelle.

Viime viikolla tein poikkeuksellisesti töitä myös perjantaina, kun normaalisti työviikko on nelipäiväiinen. Siihen samaan syssyyn tein sitten viikonloppuna parin päivän messukeikan, joten itse asiassa viikko venyi 7 päivään. Suomalaiset messuvieraat toivoivat osastolleen ranskankielentaitoa ja minä pääsin hipelöimään sisustustavaroita. Viikonlopun aikana kirkastui neiti tradenomiopiskelijan mielessä ajatus opinnäytetyöstä. Sillä saattaa olla tai saattaa olla olematta mitään tekemistä sisustusmessujen kanssa. Katsotaan johtaako idea johonkin, tai katsotaan sitä ennen että keksinkö vielä jotain parempaa!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Neiti Rantanen, Pisnismies

Kuinka luovii kulttuurituottaja business-maailmassa? Hyvin tietenkin, miksipäs ei. Sitäpaitsi työnkuvaani kuuluu paljon tapahtumien järjestämistä, joten mikäs tässä on ollessa. Ammatti-identiteettikriisiä ei ole pukannut.

Katsaus tyyliin sen sijaan. Ikinä en ole oikein piitannut muotia seurata eikä yhtään ole hävettänyt käydä verkkarit jalassa kaupassa. Eikä suinkaan hävetä vieläkään, vaan sen sijaan sisäinen prinsessani nostaa hanakasti päätään tahtoen pukeutua samanlaisiin iiiihhaniin business-naisen vaatteisiin kuin aito pariisitar. Ja täällähän voi ehdottomasti shoppailla myös edullisesti ja valikoima on heti ensi vilkaisusta värikkäämpi, pirteämpi, hienostuneempi ja tyylikkäällä tavalla erikoisempi kuin kotoisissa kaupoissa.

Yhtäkkiä ei jännitä yhtään pukea päälleen röyhelöä. Ei tarvitse miettiä että mitähän ohikulkijat ajattelee, onko vaatteet arkeen liian juhlavat tai erotunko liikaa. No en todellakaan erotu, siihen on vielä matkaa. Pakko kuitenkin todeta, etteivät täällä kaikki näytä pukeutuneen Gucciin. Mutta mikä tahansa asuhan näyttää hyvältä ja arvokkaalta kun sen kantaa kaikella varmuudella.

Juna-aseman ruuhkassa aamulla päässäni soi "Barbit on jo matkalla kokoukseen, niitten työ on niin tärkee" (Erin: Älä tule hyvä tyttö). Tämä ei johdu nyt tyylikkäistä ihmisistä. Salkkujen ja virkayskien vilinässä vaan alkaa välillä väkisinkin huvittaa. Eikai elämän sisältö ja merkitys ole ihan oikeasti liiketoimintasuunnitelmissa, markkinointipalavereissa ja kokousmuistioissa? Mutta ei tälle sovi nauraa, tämä on vakava asia tämä töihin ehtiminen. Neiti Rantanen puristaa vaan laukkunsa tiukemmin kainaloonsa, napittaa oman jakkunsa ja kipittää omien yhtä tärkeiden töidensä luokse. Hyvää (työ)päivää kaikille!