Lukijat

torstai 17. lokakuuta 2013

Jalkkipalloa!

Huhheijaa, nyt se on takana! Mieletön tunnelma stadionilla ja hienoa jalkkipalloa. Lopputuloshan ei meitä miellytä mutta ei se paljon yllätäkään. Kivaa oli!

Todettakoon tähän väliin, taustatietoni tarkistaneena toimittajana, että ottelun päätyttyä Ranskan hyväksi 3-0, pääsi se näin ollen vuoden 2014 MM-kisojen toiselle karsintakierrokselle Suomen jatkaessa kenties kohti jotain ihan muuta.

Stade de France on huikea ja jalkapallo on parasta livenä. Kyllä pienikin suomalaisjoukko saa äänensä kuuluviin 60 000 ihmisen joukossa ja hei, muutamat pelaajat aukoivat suutaan Maamme-laulun aikana.

Pelin päälle muu seurue lähti jo viemään porukan nuorimmaisia unten maille ja minä jäin, sanotaanko vaikka verkostoitumaan vielä hetkeksi loungen puolelle. Siinä sitten hyvän tovin taidokkaita ja tyylikkäitä tarjoiluja ihailtuani lähdin käppäilemään. Stadion oli jäänyt muutaman sata metriä taka-alalle, kun totesin että suunta on väärä. Pysäytin satunnaisen ohikulkijan, jonka tuulitakin logosta tunnistinkin suomalaiseksi. Kaveri esittäytyi Palloliiton turvallisuuspäälliköksi ja omasi hyvinkin Stade de Francen ja lähitienoon kartan. Jampan nimi meni ohitse, mutta mukava heppu. Kartta kainaloon ja kohti metrotunnelia! Tuttu oli muuten nähnyt myös Arhinmäen metrossa. Ihmettelivät vähän sitä kuinka eri meininki on suomalais- ja ranskalaisministereillä; täkäläinen virkaveli ei kaiketi tuolla lailla uskaltautuisi rahvaan joukkoon. Ei julkisiin kulkupeleihin eikä etenkään farmarihousuissa. No, onhan täällä varmaan tiätty turvallisuusriskitkin eri luokkaa kuin Suomessa.










Ps. näihin futishehkutuksiin meikäläisen suusta ei kannata tottua, mutta sen kerran kun on paikan päällä maaottelua katsomassa niin hetkellisesti voi lajiin hurahtaa!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Berbeerikuninkaan ja iranilaisprinsessan aikaan...

Viime viikonloppuna mun perhe, siis Perhe isossa mittakaavassa juhli mumman ja paapan 50-vuotista avioliittoa. Ihan vain piiikkaisen kateudenpiston tunsin kun kuulin miten kivaa on ollut. Mä niin tuun kans mummolaan haravoimaan ja saunomaan ja syömään ja ja ja ja...kun oon taas siellä!

Mä sen sijaan opin sitten kaikkea paljon muuta. Perjantaina hulppean Circle Suédoisin tiloihin after work -tilaisuuteen, kun ensinnä olin ollut aamusta kuuntelemassa Monsieur David Appiaa, ulkomaalaisten sijoitusten toimiston johtajaa. Kappas kun vaan talouskriiseistä huolimatta ulkolainen raha virtaa Ranskaan, eipä ne tilanteet aina niin synkkiä ole kuin uutisista voisi päätellä.

Lauantaina juhlittiin ystävän uutta työpaikkaa ja sain kunnian tulla kutsutuksi berbeeri-ravintolaan. Pohjois-afrikkalais-suomalaisessa seurueessa syötiin loistavaa ruokaa ja höpöteltiin niitä näitä. Samalla mä opin paljon lisää berbeerien ja arabien kulttuurista ja siitä kuinka ei, nämä eivät suinkaan ole samaa porukkaa vaikka se Suomeen asti siltä on mulle näyttänytkin. Kyllä on taas vähän ennakkoluuloja voitettu (oliko sellaisia?eikai, en myönnä ainakaan..) ja ymmärrystä jaettu. Mä olen viime aikoina jostain syystä kuullut paljonkin tuohon maailmankolkkaan liittyviä tarinoita. Mun host-perheeni on reissannut Pohjois-Afrikassa ja kertoo sieltä tarinoita, ja lisäksi tämä samainen onnekas uuden työpaikan omistaja on löytänyt itselleen miekkosen niiltä kulmilta, joten berbeerit ja arabit on viime aikoina raottanut verhoa kulttuuriinsa enemmänkin. Fascinating.



Sunnuntaina sen sijaan treffasin kaukaista sukua Suomesta (jotain lievitystä siihen sukujuhlien skippaamisen aiheuttamaan mökötykseen). Notre Damen visiitin jälkeen suunnattiin syömään Restaurant Chartieriin, joka olikin sitten jonkin sortin kultti. Romy Schneider on kuvannut siellä elokuvaa, jonka nimeä en löydä mistään. Mutta onpahan kuvannut, ja ravintola oli hieno! Sen jälkeen vielä Passyn hautausmaalle katsomaan iranilaisen Leila Pahlavin hautaa. Täysin uusi tuttavuus tämäkin Pahlavi, mutta muuttuupahan Iraninkin historia mielenkiintoisemmaksi kun kuulee tarinaa hautakiven juurella. Todettiinpa samalla että nämä suomalaisesta hautuumaasta jonnin verran poikkeavat kivirivit on melkoisia kauhuleffan kulisseja, ei kiitos yksin pimeällä pariisilaiselle kirkkomaalle!




Huomenna, oi huomenna on suuntana Stade de France ja Ranska-Suomi futista!!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ihan niin kuin ennen vanhaan

Viimeisimmän postauksen jälkeen on työtahti rauhottunut. Millähän saisi vielä mielensä käännettyä sinne vähän pienemmälle vaihteelle ja nautittua kaupungistakin? Pariisiin on muuten tullut nätti syksy.

Viikonloppuna palasin viime vuotiseen elämääni hetkeksi. Kävin Saint-Etiennessä, tai tarkemmin sanottuna "jossain, en tiedä missä". Pääsin osallistumaan samoin kuin viime vuonnakin Integration Weekendiin, joka järjestetään jotta uudet ja vanhat opiskelijat tutustuisi paremmin toisiinsa. No pakkohan siitä oli taas tykätä, vaikka eri vaihtareiden kanssa ei se tietenkään ihan sama asia ollut.

Viikonloppuun siis. Koulun väki raijataan bussilla yllätys-kohteeseen jonnekin etelän suuntaan. Perillä odottaa leirintäalue, uima-allas ja pääkipu. Takana on huisin kiva viikonloppu, mutta siitä ei kyllä nyt oikeasti irtoa kauheasti tekstiä. Mitä siellä nyt tapahtui? No me juotiin ja syötiin ja oon mä vähän tanssinutkin ja hukannut kengät, löytänyt ne ja heittänyt roskiin, uinut, puhunut suomea, puhunut ruotsia, unohtanut mitä olin sanomassa, unohtanut mitä olin tekemässä, keksinyt varmaan jotain vitsin hauskaa, kaivannut takaisin ja muistanut taas miksi sen ei ollut tarkoituskaan olla pysyvää.

Viikonloppuna myös lukitsin sim-korttini väärillä pin-koodeilla ja pankkikortti lakkasi toimimasta. No näitähän nyt sattuu, mitäs pienistä! Valokuvia en muistanut ottaa. Viime vuonna kaikki oli niin uutta ja hienoa, nyt mukana oli ripaus nostalgiaa ja onhan se ranskalainen maaseutu (&humalaiset opiskelijat) muistoihin tallentamisen arvoisia, mutta en mä vaan sitten muistanut. Sellaista se on, kun unohtaa mitä oli tekemässä.