Lukijat

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kotia kohti

Seuraavaksi listaa asioista joita olen kaivannut tällä matkalla. Listassa ei ole mainittuna ihmisiä, koska The Killersin laulun sanoin, You should have known by now, you were on my list.

  1. Sauna
  2. Porkkanalaatikko
  3. Pinaattilätyt
  4. suomen puhuminen ja kuuleminen
  5. Riisipuuro
  6. Kaurapuuro
  7. Pyykkikone kotona
  8. Ilman kenkiä sisällä oleminen
  9. Luotettavat aikataulut ja jämptiys
  10. Pyöräily
  11. Kuntosali
  12. Oikeanlainen jauheliha
  13. Astiainkuivauskaappi (vai mikä lie se on, tiskikaappi?)
  14. Kananmunakastike
  15. Jalkahierontalaitteeni
  16. Youtube ilman mainoksia
  17. Se että posti tulee suoraan kotiovelle (eikä esim. rappukäytävään alakertaan)
  18. Se että tulee postia (täällä kun muistaa pääasiassa pankki tai vuokranantaja, niin ja tuhannet mainostajat)
  19. Roskien oikeanlainen lajittelu (nämä laittavat pahvit ja muovit samaan??)

Neiti Rantanen antaa blogilleen nyt joulurauhan ja palaa asiaan tammikuussa. Tämä positiivisella tavalla itsekäs ja itsekeskeinen matkani alkaa tulla ensimmäisen vaiheensa päätökseen. Jäljellä on yksi tentti (1,5h päästä), suomalais-tsekkiläiset pikkujoulut, pakkailua ja siivoilua ja sitten suuntaan kotia kohti! Nyt kun katson taaksepäin tavoitteisiini, huomaan että olen päässyt niihin, kuunnellen ensisijaisesti itseäni ja sitä mitä haluan itse tehdä. Ensi vuodelle on uudet tavoitteet, niistä lisää sitten ensi vuonna.

Neiti Rantanen kiittää ja kumartaa, mutta palaa asialle (ja Saint-Etienneen tammikuussa). Toivon näkeväni teitä kaikkia mahdollisimman pian.
Hyvää joulua!!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kirje kämppikselle

Dear Vera,

Tänään meinasin yllättää sinut ja viedä roskat. Unohdin. Olen tainnut onnistua paremmin avovaimon kuin kämppiksen roolissa.

Koska olet ollut kautta aikain ensimmäinen kämppäkaverini, haluan summata yhteen tätä kokemusta.

Minulla ei ollut ennakkoluuloja, ei pelkoja tai toiveita. Olin päättänyt tulla toimeen kanssasi, olit sitten minkälainen tahansa. Etukäteen tiesin vain nimesi, kotimaasi ja ikäsi. Pikainen vilkaisu Facebookiin antoi olettaa, että emme välttämättä vietä ihan samanlaista elämää. Mutta sehän ei haittaa.

Erilaiset elämäntyylimme ja aikataulumme eivät tosiaan ole haitanneet. Kumpaakaan ei ole häirinnyt toisen sosiaalisuus tai epäsosiaalisuus, ulkona hyppääminen tai kotiin jääminen. Välillä on mielessä käynyt uskaltaisinko pökätä huoneesi oven auki niin kuin omanikin on, ihan vain lisätäkseni vähän avoimuutta tähän yhteiseloon. Mutta olen antanut sinun pitää yksityisyytesi ja tapasi, niin kuin sinäkin olet sallinut minulle.

Arkiset asiat ja askareet kanssasi ovat sujuneet ongelmitta ja käytännön asiat hoituvat todellakin huoletta. Kiitos siitä, ettei minun ole tarvinnut murehtia onko ovi lukittu kunnolla, onko sähkölasku hoidettu tai ovatko tavarat omilla paikoillaan!

Usein on sen sijaan tehnyt mieli sanoa sinulle.. no, suoraan sanottuna 'Turpa kiinni'. En jaksaisi enää hetkeäkään negatiivisuuttasi ja järkevyyttäsi (joka ylittää kaikki normaalin rajat; come on, voisitko joskus ottaa vähän rennommin ja tehdä jotain vain huvin vuoksi?). Tapasi kommentoida tekemisiäni tekee harvinaisen selväksi sen, kuinka paljon parempana pidät omaa tapaasi elää. Olet puhutellut minua kuin pientä lasta, murehtinut omien asioidesi ohella myös minun asiani, muistat liiankin hyvin mistä oppiaineesta minulla milloinkin on mikäkin tehtävä palautettavana,olet tehnyt liiankin selväksi ettet luota kykyyni hoitaa asioita ja siinä samalla tehnyt minut hulluksi listaamalla omia työn alla olevia askareitasi.  Hetkittäin olen miettinyt, että kalenteriisi on luultavasti merkitty jopa päivät jolloin aiot viedä roskat ulos. Luultavasti siitä syystä ehdit tehdä sen aina ennen minua.

Ei sen enempää kulttuuritausta kuin persoonakaan yksinään selitä kaikkea. Koko tämä yhteiselo kanssasi on ollut yhtä intercultural managementin oppituntia. Mikäs tosin sen mielenkiintoisempaa, onhan tuo kurssi ollut yksi suosikeistani täällä Ranskanmaalla. Samalla olen oppinut paljon uutta itsestäni. En tiedä olemmeko tuoneet toisistamme esiin parhaat vai pahimmat puolemme. Minun haihatteluni ja heittäytymiseni on luultavasti ajanut sinut hulluksi. Minä olen haihatellut vielä vähän lisää, koska olen halunnut rikkoa rajoja sinun sääntöjen täyttämässä elämässäsi jossa sinäkin näytät tympääntyneeltä. Yllätys yllätys emme kumpikaan ole onnistuneet vakuuttamaan toinen toistamme oman elämänasenteemme paremmuudesta. En ole koskaan pitänyt itseäni vastuuttomana eikä sinun neuroottisuutesikaan ole minua siitä vakuuttanut. Toivottavasti silti jotain olemme toisiltamme oppineet. Jos monikansallisen firman pomon tulee tiedostaa, hyväksyä, ymmärtää ja oppia toisista kulttuureista ja tavoista, me olemme toistemme kanssa päässeet toivon mukaan tuohon ymmärrykseen asti. Tai ainakin lähelle.

Kaikkea hyvää sulle jatkossa, toivon että yhteiselo kanssani on opettanut ja antanut myös sulle jotain!

Fête des lumières à Lyon



Joulu on tullut. Saint-Etienne on täynnä jouluvaloja ja kaupungissa on pienet mutta aivan valloittavat joulumarkkinat, joilla käyn juomassa mukin glögiä ja ihailemassa tunnelmaa.

Lauantaina 8.12. suuntasimme (melkein) koko revohka Lyoniin. Tuona viikonloppuna he juhlistavat vuosittaista Valon juhlaa, Fêtes des lumières. Tällä halutaan kunnioittaa St. Mariea (anteeksi heikko yleissivistykseni, mutta nyt en ole ihan varma tämän pyhimksen nimestä), jonka uskotaan pelastaneen kaupunki sukupuutolta keskiajalla, kun rutto kaatoi väkeä Euroopassa. Fêtes des lumieres valaisee kaupungin, asuntojen ikkunat, heijastaa animaatioita rakennusten seiniin ja taivaalle, laittaa ihmettelemään miten tämä kaikki on mahdollista.









Tapahtuma houkuttelee kuulemma, riippuen kertojasta, n.3-5 miljoonaa turistia kaupunkiin. Juna St. Etiennestä Lyoniin ja takaisin on niin täynnä että huono-onnisimmat jäävät laiturille nuolemaan näppejään. Ja odottamaan seuraavaa junaa. Lyonissa väkeä on etenkin tärkeimmillä tapahtumapaikoilla niin paljon, että tuntuu kuin olisi tunkemassa eturiviin Provinssin päälavalla. Massa liikkuu, ja mukana on pysyttävä tai liiskaantuu jalkoihin. Positiivista on, että hyytävä tuuli ei pääse näihin ihmisriveihin ja niin kauan kuin pysyttelee ihmisten seassa, on suhteellisen lämmin.

Valoshowta ei voi sanoin kuvailla. Eivätkä valokuvat tee oikeutta illan pimeydessä valaistun katedraalin vaikuttavuudelle. Pitkä odotus tungoksessa palkitaan. Wau. Katsokaa video ja ihastelkaa. Tämä pitää tulla katsomaan uudestaan joku vuosi.

http://www.youtube.com/watch?v=h2kGKlnGh0M

Viime viikonloppuna oli myös ilo kohdata uusi tuttavuus. Espanjalaisen vaihtarin uusi-seelantilainen ystävä (joka on tosiasiassa britti, mutta asunut ikänsä Uudessa-Seelannissa), joka opiskelee tätä nykyä Saksassa, tuli Ranskaan vierailulle ja tilanpuutteesta johtuen majoittui minun sohvallani. Maailma on tosiaan täynnä mielenkiintoisia tyyppejä ja tarinoita!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Poltetut vihreät pinaatit

...ja muita pieniä raivareita.

Joulua kohden tahti kiristyy ja jopa vaihtarin on myönnyttävä väistämättömän edessä. Koulu on välillä otettava tosissaan ja aloitettava kertaaminen loppukokeita varten. Tämän viikon ohjelmassa on kaksi koetta ja kaksi esitelmää, ensi viikolla neljät kokeet. Vikahan ei ole siinä etteikö opiskeltavat aiheet kiinnosta. Mutta kun mielessä alkaa viipyillä jo joulu ja tuleva kotiinpaluu.

Jos pahin koti-ikävä helpottikin siinä vaiheessa kun täällä olo alkoi tuntua kotoisalta, alkaa se taas ilmoitella itsestään kun tiedän että pääsen pian kotiin.

Pois lähteminen Saint-Etiennestä alkoi aiheuttaa pakokauhua jo aikaa sitten, enhän haluaisi tämän seikkailun päättyvän. Niinpä ajattelinkin ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja anoa jatkoaikaa. Sekä Suomen että Ranskan koulut olivat helppo pala, vaikeampaa oli todeta tämä kotiväen kanssa. Tyttönne maailmalla ei ole vielä valmis kotiutumaan. Älkäätten kuitenkaan hetkeäkään kuvitelko, että olisin täältä itselleni pysyvän paikan löytänyt. Pysyvä kotiinpaluu vain siirtyi ensi kevään puolelle.Mutta se on sitten se lopullinen.

Nyt kun jatkoaika on varmistunut, aiheuttaa sekin ikuisessa jahkailijassa pieniä sydänkohtauksia. Tämä siis viestiksi teille rakkaimpani siellä kotona; vaikka viihdyn täällä ongelmitta, kaipaan teitä eikä Suomesta pois olo tunnu helpolta. Viime päivät olenkin tehokkaan opiskelun sijaan potenut ankaraa koti-ikävää.

Siispä siinä tohottaessani olen paistanut pinaatit pohjaan, kaatanut teet syliini, hankkiutunut pieniin ongelmiin ranskalaisen pankkitilini kanssa (tervetuloa veronpalautukset!), tiputtanut lasagnet lattialle ja soittanut öisiä puheluita Suomeen Jonille. Uutta tasapainoa odotellessa koristelen huoneeni jouluksi ja ostan joululahjoja. Onneksi täällä osataan kuitenkin noudattaa jouluperinteitä; löytyy valoja, kuusia ja glögiä!

Eikös tässä lauleta, että Sannu aikoo palata..?

http://www.youtube.com/watch?v=1v2Fwi05DiU

tiistai 27. marraskuuta 2012

Huolettomuutta

Mitä on tapahtunut farkkutytölle, kun pyykkinarulla kuivuu hameita ja sukkahousuja? Onko pieni ranskatar minussa heräämässä? Koulussa aistii muuten bisnesmaailman, jotain muuta kuin kulttuurialan yksikössä aikanaan. En missään nimessä sano etteivätkö luovat alat ja liiketalous kuuluisi yhteen. Mutta täällä puetaan puku tai jakku päälle kun mennään pitämään esitelmää luokan eteen.

Heräsin keskiviikkoaamuna ajatellen että voi hitsin hitsi, olen lähdössä viikonloppuna Barcelonaan eikä mulla ole yhtään rahaa. Koskaan ennen en ole näin huoletta lähtenyt reissuun, tai elänyt elämääni muutenkaan vailla murhetta eilisestä tai huomisesta. Koskaan ennen en ole mennyt kouluun pitämään esitelmää yhtä huonosti valmistautuneena. Se siitä ranskattaresta..

Kiitos ranskalaisen pankkitilin, jonka saan ylittää ilman kuluja ja kiitos vaihtarin statuksen joka antaa paljon anteeksi, en murehdi näitä nyt. Yksi tavoite tälle reissulle oli oppia elämään hetkessä. Täällä en todella ole murehtinut turhia (tämän hetken suurinta päänvaivaa aiheuttavat ehkä muutaman joulukoristeeni sijoittelu huoneeseeni). Ihana tunne! Kunpa tämän saisin täältä mukaani kotiinviemisiksi.


Lauantaiaamun anivarhainen kone lennätti minut ja Carlan Espanjaan. Menossa oli vaalit, joilla oli suuri vaikutus Katalonian itsenäisyyteen ja Carlan oli päästävä kotiin äänestämään. Samaan syssyyn ehdittiin katsastaa kaupunkia muutenkin.

Kiihkeä poliittinen tilanne kuului puheissa ja näkyi katukuvassa. Katalonian lippuja oli ripustettu parvekkeille. Ensimmäinen päivä kului Carlan perheen luona maaseudulla, markkinoilla sekä Carlan ystävien kanssa illastaen. Paikallinen olutbaari myy myös Kopparbergiä! Ensimmäinen ihkaoikea päärynäsiideri pitkään aikaan.

Tänä viikonloppuna ei Barcelonan futisjoukkueella ollut kotipeliä. Sen sijaan menimme sunnuntaina katsomaan käsipalloa. Jälleen yksi astetta erikoisempi laji. Puolustuksessa saa ilmeisesti tehdä mitä vaan! Tämän jälkeen paella-lounas puutarhassa Espanjan auringon alla ja siesta. Illalla näin Barcelonan kaupungin. Sagrada familia ja katukuva tutustuttivat Gaudin luovaan arkkitehtuuriin. Vaalien tuloksia odotellessa kaiken maailman televisioyhtiöt virittivät kuvauskalustonsa aitiopaikalle. Tulos lupaa hyvää itsenäisyydelle, mutta ei ilmeisesti ollut kuitenkaan paras mahdollinen. Espanjalaisella, anteeksi katalonialaisella intohimolla höystetyt sepostukset tilanteesta eivät aina avaudu, mutta tilanne oli mielenkiintoista seurattavaa ulkopuolisenakin.

Pikavisiitti Barcelonaan päättyi maanantaina. Koulu teettää nyt enemmän töitä kuin aiemmin, ja sitä mukaa kasvaa myös tahto viettää aikani jotenkin ihan muuten kuin opiskellen. Seuraavaan esitelmääni valmistauduinkin ahkerana tyttönä menemällä tänään futismatsiin. AS Saint-Etienne vastaan Pariisi ei olisi enää jännittävämmäksi voinut mennä, mutta rankkareiden jälkeen saavutettu 5-4 voitto teki tästä jännityksestä arvoisensa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Bongiorno, Rome!

Tytöt tahtoo pitää hauskaa.. ja tytöt tahtoo nähdä Eurooppaa. Parit peruuntuneet oppitunnit antoi meille pidemmän viikonlopun ja köykäisemmän lompakon Roomassa. La-ti ei riitä kaikkeen, mutta kaikkeen siihen mitä meillä oli haaveissa!






Lauantaiaamuna klo 5.10, naapurissa vietetyn illan ja kolmen tunnin yöunien jälkeen kuulen ovikellon soivan. On aika lähteä. Viimeistään Lyonin lentokentällä karisee unihiekat silmistä. Olympique Lyonnaise, paikallinen futisjoukkue on meidän kanssa samaan aikaan aamupalalla. Minne lie pelaajien matka, en tiedä mutta pari sydämenlyöntiä siinä saattaa jäädä välistä. Hienotunteisena ihmisenä annan heidän kuitenkin keskittyä tulevaan matsiin enkä mene pyytämään yhteiskuvaa.

Venetsiasta jatkolento menee ykkösluokassa. En tiedä miksi meillä siellä oli paikat mutta en valitakaan.

Ensimmäinen tehtävä Roomassa; nyt pizzalle! Tähän asti olen aina ollut sitä mieltä että Margarita on pizzan tuhlausta, sehän on pizza ilman mitään. Roomassa tilaan sen parikin kertaa, tämä pizza ei kaipaa mitään lisää.


Vatikaanin postilla




Meidän "vakikuppilan" baarimikko tarjosi usein iltapalat
Hostelli on odotettua hienompi ja henkilökunta ihan ykkösluokkaa! Pyytämättä meille ehdotetaan paikkoja missä vierailla, näytetään reitit kartalta ja tarjotaan vinkit joka pulmaan. Huoneen meidän kanssa jakaa iloinen australialainen ja naapurihuoneessa asustaa pari iloista kalifornialaista.

Ensimmäisenä iltana suuntana spa, hieronta ja sauna!! Sauna oli parasta pitkään aikaan, melkein teki mieli itkeä kun niin kova ikävä on saunaa ollut. Ja tämä oli ihan oikea sauna, ihan sihahti kun löylyä heitti. Ai että, tämän jälkeen en kaivannut Suomesta mitään, kaiken olen löytänyt täältä! No ihmisiä tietenkin, älkää ymmärtäkö väärin.




Seuraavien päivien ohjelmaan kuului Colosseum, Vatikaani, lasagnea, gelattoa, lisää pizzaa, manikyyri ja pedikyyri, sata miljoonaa sateenvarjo-, huivi- ja turistibussikauppiasta jotka eivät todella anna periksi. Pelkkä katsekontakti heidän kanssaan on jo virhe ja yksi heistä oli tosi töykeä kertoen ettei pidä turisteista. Musta erityisesti ei pitänyt kun olin kuulemma liian epäluuloinen näitä kauppiaita kohtaan. Kerroin herralle suoran ja rehellisen mielipiteeni enkä pilannut päivääni tämän takia.

Huvittavaa Roomassa on, kuinka jokainen vähänkään aukeampi paikka on saanut nimekseen jonkin 'Piazzan'  tai 'Placan'. Come on, ei tämä mikään aukio ole! Mutta kaupunki on kyllä todella upea ja näitä suihkulähteitä ja rakennuksia olisi katsellut pidempäänkin.

Colosseumilta löydän muuten jälleen pari suomalaista. Suomenruotsista tunnistan skandinaavit, ja puhuteltuani heitä paljastuvatkin Loviisasta Roomaan lomaa viettämään tulleeksi mukavaksi pariskunnaksi. Kovasti meidän Osku-setää muistuttava herrasmies.

Tiistaina paluu Saint-Etienneen, ja tunne siitä että palaan kotiin. Viimeistään nyt olen kotiutunut tänne. Kielitaitokin on sen verran kohentunut, että seuraavana päivänä pystyn auttamaan intialaista tyttöä kadonneiden kotiavainten ja rajat ylittäneen pankkikortin kanssa. Vuokratoimiston täti kertoi, että hiuspinni toimii vain elokuvissa ja avaa tämän jälkeen Poojan kotioven Ikea Family -kortilla. Näin meillä!



Tämä blogiteksti kirjoitettiin kuunnellen Backstreet Boysia, Jamie Waltersia ja Savage Gardenia.

torstai 8. marraskuuta 2012

Onko pinnallisuuden huippu, jos peilaa itseään Louvren vitriineistä?


Vähän verbien taivuttelua ja matka voi alkaa

Viime viikolla loikkasin TGV:hen, ja tuossa tuokiossa olin Pariisissa. Sitä ennen olin luopunut tarkoista suunnitelmistani sekä vakaumuksestani matkustaa yksin. Mukaan kuvioon kun tuli ranskalainen ystäväni Alice, joka oli suuntaamassa kotiseudulleen Pariisiin samaan aikaan kuin minäkin. Tarjouksesta ei voinut kieltäytyä, kun luvassa oli paitsi kaupinkikierroksia paikallisen kanssa, myös majoitus pariisilaisessa kodissa. Voiko muuten olla upeampaa kotimatkaa, kuin Alicella? Aina mennessään kotiinsa, hän näkee junan ikkunasta paitsi Eiffel-tornin, myös Versaillen linnan. Siinä on luksusta.




Matkan alkuun tietenkin vähän haastetta ja jännitystä. Itse kun saavuin Pariisiin päivää ennen tukiverkkoani, sain kunnian viettää ensimmäisen päivän perheen muiden jäsenten kanssa. Takeltelevasta kielestä huolimatta aika kului rattoisasti. Alicen äidin kanssa kiersimme
  • Louvren
  • Notre Damen
  • Pont neuf'n
  • Kaupungintalon
  • Rakkauden sillan, jolle rakastavaiset kiinnittää lukkoja
  • Place de la Concorden
  • Jardin de Tuileries'n
  • Latin Quertersin
  • Jardin du Luxembourgin (oli mennyt kiinni, muuta näinpähän aidan takaa)
  • Senaatin
Plus ihania jokivarsimaisemia Seinen varrella ja joulukauppa, joka oli täynnä joulua!

Possupaistia tulollaan



Seuraavana päivänä näin ensin asuntolan, joka oli pieni kopio Versaillesta noudattaen samaa arkkitehtuuria. Sen perään näin Versailles'n, ja onhan se huikea! Voipi sanoa, että Prinsessa Sandra on löytänyt linnansa (ja sen linnan puutarhan!). Hieman piti ihmetellä kuninkaan kapoista petiä, muuta selityksenä tälle oli se, ettei kuningas nukkunut maaten vaan istualtaan. Tämä oli merkiksi siitä, että heppu on vielä hengissä. Eikä kuningas ja kuningatar kuulemma kovin usein nukkunut samassa huoneessa.

Prinsessa syö nyt.

Aurinkokuninkaan varjossa

Puutarhassa
Tämän perään seurasi kaksi tiukkaa päivää nähtävyyksiä ja Pariisin tunnelmaa. Jaoin kroissantin varpusen kanssa Eiffel-tornin juurella. Join vin chaudia (kuumaa viiniä, joka aikalailla vastaa glögiä) Seinen rannalla. Kävin tapaamassa Morrisonia ja Piaffia, shoppailin ja tuhlasin rahaa huolettomammin kuin varmaan koskaan ennen, tunsin itseni boheemiksi Montmartressa, tunsin itseni pieneksi Sacre-Coeurin juurella, humalluin Hard Rock Cafessa, seilasin Seinen aalloilla, kuuntelin Haddawayta Riemukaaren edessä (totta, kuinka sattuikaan soimaan niin hyvä biisi!). Näin Pariisin vanhimman metroaseman ja vanhimman kahvilan. Löysin itseni Tour Montparnasselta ja St. Michelinin suihkulähteeltä, herkistyin Dianan muistomerkillä ja hullaannuin Champs-Elysèes'llä. Sieltä löytyy ehkä kaksi shoppailun ääripäätä, Louis Vuitton ja H&M. Arvatkaa vain, kummasta lähti jotain mukaani.




Pariisin matkaan sisältyi myös ranskalaiset kotibileet, illallinen pitkän kaavan mukaan naapurissa, des crepes à la restaurant, sammakoita ja etanoita. Itkuhan siinä meinasi tulla, kun piti nousta uudestaan junaan.

Niin, ja kyllä mä siellä Louvressa näin myös sen Mona Lisan.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Opiskelijaelämää

Olen tehnyt paluun opiskelijaelämään. Jääkaapissani on voita ja valo. On mulla myös riisiä ja näkkileipää. Tämä ei johdu siitä että olisin juonut tai shoppaillut rahani. Ensinnäkin, juominen on täällä halpaa. Ja shoppailua olen harrastanut yllättävän vähän.

Olen tehnyt paluun opiskelijaelämään. Se ei suinkaan tarkoita, että elämänlaatu olisi huonontunut. Tänään olin minä ja yllättävän moni muukin opiskelija nauttimassa loistavasta oopperasta. Opiskelijoiden suuri määrä saattoi johtua siitä, että Saintépass -lipulla paikan aitiosta sai huokeaan hintaan. Tämä kaupunki panostaa todella niin opiskelijoihinsa, kuin palveluidensa saatavuuteen.

Tuhkimon tulkinta muuten poikkesi melkoisesti siitä, minkä Disney meille esittää.

Koska olen tällainen väliinputoaja, joka ei ole oikeutettu tällä hetkellä Suomen opintotukeen sen enempää kuin työttömyyskorvaukseenkaan, olin tehnyt tarkan budjetin säästöjeni käytöstä Ranskassa. Syyskuussa käytin jo lokakuun rahoja ja nyt mennään kovasti marraskuun puolella. Mutta, mutta, pitäähän elämästä nauttia. Olen panostanut matkusteluun, joten sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Vapaa-ajan vietto on täällä vähän erilaista kuin kotona. Suomessa en suinkaan kirjoita Facebookiin luodun ryhmän seinälle, jos haluan lähteä leffaan. Täällä suurin osa suunnitelmista kerrotaan kaikille muillekin, jotta jokainen kiinnostunut voi osallistua. En myöskään kotioloissa pyydä ketään kaverikseni ruokakauppaan, täällä saatan tehdä niin. Jotenkin tämä on niin kovin yhteisöllistä. Yksi hankkii sim-kortin ja kertoo muillekin kuinka se tapahtuu, yksi on vertaillut ruokakauppojen hintoja ja jakaa tietonsa muiden kanssa, yksi haluaa mennä katsomaan futista ja pyytää muita mukaansa.


Omasta aiemmasta opiskelijaelämästäni ei onneksi ole kovin kauaa, joten sopeutuminen ei aiheuta valtavaa ahdistusta.

Olen tehnyt paluun opiskelijaelämään, opiskelijabileisiin, koulun penkille ja sentin venyttämiseen, mutta väliäkös tuolla. Ja huomenna paikkaan puuttuvan aamupalani croissantilla, pain au chocolat'lla tai patongilla, niin kuin kunnon ranskalainen ainakin.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Sainté accueille ses etudiants

Pesulassa oli hauska pikkupoika. Hän höpötti, lauleskeli ja kyseli äidiltään kaikenlaista kokoajan. Poika puhkesi puhumaan myös mun kanssani ja täytyy sanoa, ettei pikkulasta parempaa keskustelukaveria taida olla, kun vasta oppii vierasta kieltä! Yhtäkkiä, täysin viattomana poika kysäisi multa "miksi sä puhut noin huonosti?". Ai että mua nauratti, taitaa tulla totuus lasten suusta vaikka luulin ettei mun ranska nyt niin huono ole!

Tällä viikolla oli paljon ohjelmaa. Tapahtuman nimi oli Sainté accueille ses etudiants, suomennettuna suurin piirtein "Saint-Etienne vastaanottaa opiskelijansa". Kaupunki järjesti viikon ajan paljon tapahtumia opiskelijoille ja erityisesti vaihtareille. Ja näistä, ilmaisista mahdollisuuksistahan piti ottaa kaikki irti!

Aloitin menemällä teatteriin. Paikka oli pieni ja tunnelmallinen, niin boheemi että melkein (mutta vaan melkein) alkoi tehdä mieli punaviiniä. Näytelmän nimi oli Le jour et la nuit, ja se kertoi riitelevästä pariskunnasta ja liittyi jollain tapaa Israelin ja Palestiinan sotaan. Teksti oli vähän liian hankala ymmärtää ja näytelmän tunnelma niin synkkä ja vihamielinen että vähän paha mieli siitä jäi, mutta näyttelijäsuoritukset oli niin upeat että kyllä kannatti mennä, ihan vaan jo sen takia.

Seuraavana oli vuorossa kaupungin virallinen vastaanotto, jonne oli kutsuttu kaikkien koulujen vaihtarit. Kävin ostamassa elämäni ensimmäisen jakun, kun kerta käskettiin pukeutua. Pormestari piti puheen ja sen jälkeen oli tarjoiluja ja ryhmäkuvaa pormestarin kanssa. Sen jälkeen pubiin katsomaan futista (tätä ei kaupunki järjestänyt, se tapahtui täysin omatoimisesti).

Seuraavana päivänä oli International buffet. Kokkailin yhdessä ruotsalaisten kanssa, eikä oikein päästy yhteisymmärrykseen siitä kumman "perinneruokaa" tässä tehdään. Meidän taitavissa käsissä valmistui ihanaa perunamuusia ja (Lidlin) lihapullia! Ai että kun voi muusi olla hyvää. Niin, ja oli ne muidenkin ruoat loistavia. Tämä kaikki tarjoiltiin ulkona kaupungintalon takana, ja ruokia sai tulla kuka tahansa maistelemaan.

Neljän tähden illallinen


International buffet


Samana päivänä päästiin ilmaiseksi museoihin. Valitsin kaivosmuseon, koska muissa olin jo käynyt tai menossa myöhemmin, plus tuo kaivosmuseo oli tosi mielenkiintoinen! Hissillä, joka oli vähintäänkin epäilyttävä, laskeuduimme 7 metrin syvyyteen kiertämään pitkin kaivoskäytäviä. Jälkeenpäin saimme kuulla, että tämä missä kävimme on tehty museokäyttöön eikä oikeaan kaivokseen (joka on 650 metrin syvyydessä, en tiedä voiko pitää paikkaansa mutta piti oikein tarkistaa että kuulinko oikein) ei ole mitään asiaa koska siellä on liian vaarallista. Nämä kaivokset eivät siis ole enää käytössä.

Musée de la Mine

Kaisvosmies valmiina töihin
Saman viikon aikana kävin myös sirkuksessa ja uudemman kerran teatterissa. Teatterista palatessani törmäsin ruotsalaisiin, jotka olivat menossa sushi-ravintolaan. Hetken mietittyäni ajattelin että no hitto, pitäähän tätä kokeilla. Kerran. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. Oksennus meinas tulla, mutta onpahan kokeiltu!

Tällä kaverilla oli naama ja kaikki. Enpä tiennyt että näinkin pieniä mustekaloja on olemassa.
Ensi viikolla mennään oopperaan! Kiitos Saintépassin, monet jutut on ilmaisia tai todella halpoja. Esim. tällä oopperalipulla maksamme Tuhkimostamme 5€/hlö. Eipä taida toista yhtä edullista oopperakäyntiä tulla!



lauantai 13. lokakuuta 2012

Koti-ikävää

Tänään oli jotenkin erityisen hankala päivä. Vetäisin siis ranskalaisen pankkitilini tyhjäksi ja varasin itselleni matkan Pariisiin. Neljä päivää laatuaikaa itseni kanssa, täältä tullaan Pariisi! Aion toteuttaa äitin vinkit ja mennä oman mieleni mukaan, siksi en edes kysynyt ketään mukaani.
No ei sentään ihan vielä, vasta kuun lopulla kun on vähän lomaa koulusta..

Toistaiseksi koti-ikävä on pysytellyt taka-alalla. Se tulee välillä aaltoillen, mutta ei mitenkään ylivoimaisena. Tiukkaa tekee silloin, kun muiden vaihtareiden poika-/tyttöystävät vierailevat täällä tai muut lähtevät käymään kotona. En ole kateellinen. Mutta silloin tulee mieleen että mun ihmiset on niin kaukana. Mutta, Suomeen ja Suomesta on pitempi matka tänne kuin vaikkapa Saksasta tai Espanjasta.

Eilen kaupungissa alkoi kirjafestarit, joilla päätin vierailla. Tavoitteena oli löytää Babaria ja Pikku Prinssi. Ihana tapahtuma!

la 27e Féte du livre de Saint-Etienne
Löysin Pikku Prinssin ja Aristokatit sekä vinkit siitä mistä löytää Babaria. Samalla reissulla mukaan tarttui suklaata (löysin ihanan karkkikaupan) ja viinipullo. Olen valmis tyttöjen iltaan!

Tämä lauantai-ilta kului siis erityisen villisti missäs muuallakaan kuin omassa huoneessani (mulla taitaa olla suurempi huone kuin kellään muulla) tyttöjen kanssa. Saksalaisella tytöllä on kaikki Twilightit dvd:llä ja hän halusi katsoa ne ennen kuin seuraava leffa ilmestyy. Enpä ole näistä liiemmin aiemmin piitannut mutta tottakai liityn seuraan. Niin, ja olenhan luvannut huoneeni leffailtojen käyttöön. It's Jacob time!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Ranskasta ja ranskalaisuudesta

Tänään sain pankista kirjeen joka alkoi sanoilla "Chere mademoiselle Rantanen". Tämä rakas neiti Rantanen ei ihan täysin ymmärtänyt kirjeen sisältöä, mutta kyllä nauratti tuo alku. Kotoinen Osuuspankki ei koskaan muista mua rakkauskirjeillä.

Nyt pieni katsaus kulttuurieroihin ja stereotypioihin. Tähän mennessä olen saanut huomata, että:
  1. Se, että usein tarkenen paremmin kuin muut, johtuu siitä kun olen suomalainen. "Teillähän on aina siellä kylmä, tämä lämpötila ei oo sulle vielä mitään."
  2. Koska olen suomalainen, mulla on Nokian puhelin.
  3. Mun kieli on jotain ihan käsittämätöntä ja monet nimet ja sanat on paljon pidempiä ja no, muutenkin ihan erilaisia kun missään maailman muussa kielessä. "By the way, katoaako suomen kieli maailmasta? Onko sun äidinkieli/ toinen teidän virallinen kieli englanti?"
Siinäpä oikeastaan kaikki mitä muut Suomesta tietävät, tai luulevat. Tiistaisin opiskelen kurssia nimeltä Intercultural management. Jos ei ranskan kurssia oteta laskuun, tiistai on mun lempparikoulupäivä koska noi tunnit on ihan älyttömän mielenkiintoisia ja opettaja niin innostunut asiastaan että itseä alkaa heti kiinnostaa oppia lisää siitä minkälaisia ovat vaikkapa aasialaiset tai etelä-amerikkalaiset. Ja mitä ongelmia mulla voi tulla vastaan heidän kanssa työskennellessä. Joten vähän lisää stereotypioita. Koska mä olen skandinaavi, mm.;
  1. Olen individualisti ja voin helpostikin ilmaista oman mielipiteeni (toisin kuin vaikkapa japanilaiset).
  2. Olen tarkka aikatauluista (jep jep...)
  3. Tehtävien suorittaminen kunnolla ja ajallaan on tärkeämpää kuin se että rakennetaan ennen sitä sosiaaliset suhteet kuntoon.
  4. En ilmaise itseäni kovinkaan monieleisesti (mä kyllä puhun aika paljon käsilläni)
  5. Menen suoraan asiaan ja perustelen asiani järkiperustein
On ihan hirveän mielenkiintoista miettiä omaa kulttuuria ja persoonallisuutta, ja mitkä stereotypiat osuu kohdalle ja miten niitä voi toisaalta muuttaa.



Vaikka suomalainen olenkin, jotkut tavat alkavat tarttua. Poskisuudelmia vaihdetaan jo aika luonnostaan, vaikka alkuun ahdisti päästää ihmisiä mun reviirille. Myöskään tunnin mittainen ruokatunti ei enää ihmetytä, vaan tuntuu oikeastaan aika kivalta. Alkuun kun mietin että mitä mä sillä ajalla teen, syön vartissa ja sitten mitä? Muutoin tämä hitaus ja epäjärjestelmällisyys kyllä välillä ottaa päähän. Paikalliset sanovat sitä joustavuudeksi, mun mielestä se on sekavaa ja kaoottista.

Patonkia en juurikaan syö, mutta on se vaan totta että joka toisella on patonki kainalossa. Muita huomioita katukuvassa herättää kerjäläisten ja katusoittajien suuri määrä. Niin ja ihmisten tyylikkyys. Viime viikolla yritin löytää itseståni korkokenkänaisen, mutta eipä niistä vieläkään tullut mun lemppareita.