Lukijat

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nimetön

Kävin katsomassa elokuvan nimeltä Jappeloup. Aivan ihan heppaleffa. Lieneekö ihan normaalia että jännittää  elokuvan ratsastuskisoja penkin etureunalla, sormet suussa istuen.. Ja lopussa pääsi tietenkin itku. En kerro johtuiko se surusta vai ilosta. Oli kyllä niin loistavaa viihdettä ja upeita kuvakulmia upeista hevosista! Ja mitä ilmeisimmin perustui vieläpä tositapahtumiin.

Arki ulkomaillakin muuttuu tietenkin arjeksi, eikä uutta ja ihmeteltävää löydy kaiken aikaa. Havahduin siihen että tämä blogi rupeaa tosiaan olemaan matkapäiväkirja kun iso osa teksteistä liittyy johonkin reissuun. Mutta kyllä tosiasiassa mun arkinen elämäni täällä on ihan mukavaa sekin. Olen pitänyt itseni kiireisenä. Kuntosalin ja ranskan opiskelun lisäksi voisin tällä hetkellä lisätä harrastuksiini työhakemusten kirjoittamisen. Mol:n sivut ovat muuten loistavaa viihdettä! Mitä ihmeellisimpiä työpaikkoja aukeaa melkoisilla titteleillä. Mutta on se myös opettavaista ihan noin niinkun oman urasuunnittelun kannalta. "Ai että mun koulutuksella vois tehdä tuollastakin duunia?"

Utelias ihminen oppii paljon tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Tällä viikolla opin sormien ja varpaiden nimet ranskaksi. Jos ei sormussormi suomen kielessä saa kovin suurta arvostusta, menevät ranskalaiset pykälää pidemmälle. Nimettömän sormen nimi "annulaire" kuulostaa ääneen lausuttuna ranskan peruuttamista tarkoittavalta verbiltä. Toisin sanoen sormiaan luetellassa ranskalainen käskee perumaan tai poistamaan sen toisiksi viimeisen. Tärkeää tietoa, tärkeää.

Tämä viikko on koululla kansainvälisyyden teemaviikko ja kaikki oppitunnit on peruttu jotta paikalliset ja vaihtarit saisivat jakaa ja etsiä tietoa mahdollisuuksistaan lähteä maailmalle. Toisin sanoen vaihtarilla on vapaaviikko. Tai no, tämä superopiskelija kylläkin tekee ahkerasti ranskanläksyjään. Niitä ylimääräisiä, joita erikseen opettajalta pyysi.

Viime sunnuntaina olin pelaamassa lasersotaa. Ai että oli hauskaa! Ja osa vielä väittää että tämä on tylsä kaupunki. Höpönlöpön, täällähän on vaikka mitä tekemistä.

Lahja perhe Eyraudilta. Heidän luona majoituin viime syksynä Pariisissa. Nyt kun tulivat Alicea tänne tapaamaan, sain kutsun syömään heidän kanssaan. Ja olivat vielä ostaneet mulle lahjankin, ihan tuosta nuon vaan ilman mitään syytä. Ihania ihmisiä.
Huomisesta lähtien sitten viikon verran suomalaista seuraa!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Un voyage presque parfait

Kaikki lupaukset jälleennäkemisistä eivät tule koskaan toteutumaan, mutta viime viikonloppuna täyttyi ensimmäinen lupaus. Kävin Sveitsin Weggisissä tapaamassa Estheriä.

Ensimmäinen huomio; Saint-Etiennestä, Ranskasta Geneveen asti pääsee suht edullisesti, mutta jatkojuna Genevestä Lucerneen pyytää vähintäänkin tuplahintaa. Sveitisläinen tienaa hyvin mutta myös maksaa elintasostaan. Puheet sveitsiläisestä täsmällisyydestä ovat muuten vain stereotypia eikä suinkaan koko totuus. Ihme ja kumma mutta myös siellä voivat junat myöhastellä.









Aikaa ulkomailla oli tällä kertaa perjantai-illasta maanantaiaamuun. Myöhäisen junamatkan päälle ei perjantaihin mahtunut juuri kuin jälleennäkemisen nostattamaa hörskötystä ja nukkumaanmeno. Aamulla odottava, päivänvalon palajastama näky oli uskomaton. Perhe Bücherin ikkunat aukeavat suoraan vuorten ympäröimälle järvelle. Käppäily järven rannalla, leipien heittelyä, leikkipuistoa ja terassilla istuskelua. Shoppailua ja kokkailua. Illan päätteeksi youtube-karaokea ja kohti Lucernen yötä. Yökerhoon on vapaa pääsy, mutta kaksi vodkadrinkkiä ja vesilasi kustantaa päälle 30euroa. Tästä tuli halpa ilta! Rahaa ei nimittäin kulu, kun ei sitä raaski käyttää. Mutta ilta on kiva näinkin, musiikki on hyvää, sveitsiläiset ovat mukavia ja puhuvat huomattavasti parempaa englantia kuin naapurinsa ranskalaiset. Toisella puolella Sveitsiä olisin saanut käyttää ranskaa, mutta täl puol maata puhutaan sveitsinsaksaa, käsittämätöntä mielikuvituskieltä.





Sunnuntaina otamme (tai tosiasiassa juoksemme myöhässä ja ehdimme nippa nappa) veneen Lucerneen ja vietämme siellä iltapäivän. Ihanat näkymät järvelle, kesäkeli ja muutama kylmä juoma.

Juna-aseman kauppa myi kaikenmaailman kaljoja. Kyllä tuli kotoisa olo.

Weggis on pieni kylä Lucernen kupeessa. Sieltä löytyy kuitenkin kasapäin hotelleja ja paikka onkin turistien suosiossa. Brasilian futisjoukkue on kuulemma yöpynyt täällä jonkun turnauksen aikana ja visiitin jälkeen hotelli myi pelaajien käyttämiä lakanoita yms. Hmm, mitähän mieltä tuosta pitäisi olla. Tänne pitäisi palata kesällä, kun järvestä saisi nauttia vielä enemmän. Rannalta saa vuokrata polkuveneitä ja pyöriä (!) joilla poljetaan vedessä.

Maisemien lisäksi aivan kerrassaan hurmaavia ovat sveitsiläiset talot, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia. Tahtoo tuollaisen piparkakkutalon järven rannalta!