Lukijat

tiistai 23. lokakuuta 2012

Opiskelijaelämää

Olen tehnyt paluun opiskelijaelämään. Jääkaapissani on voita ja valo. On mulla myös riisiä ja näkkileipää. Tämä ei johdu siitä että olisin juonut tai shoppaillut rahani. Ensinnäkin, juominen on täällä halpaa. Ja shoppailua olen harrastanut yllättävän vähän.

Olen tehnyt paluun opiskelijaelämään. Se ei suinkaan tarkoita, että elämänlaatu olisi huonontunut. Tänään olin minä ja yllättävän moni muukin opiskelija nauttimassa loistavasta oopperasta. Opiskelijoiden suuri määrä saattoi johtua siitä, että Saintépass -lipulla paikan aitiosta sai huokeaan hintaan. Tämä kaupunki panostaa todella niin opiskelijoihinsa, kuin palveluidensa saatavuuteen.

Tuhkimon tulkinta muuten poikkesi melkoisesti siitä, minkä Disney meille esittää.

Koska olen tällainen väliinputoaja, joka ei ole oikeutettu tällä hetkellä Suomen opintotukeen sen enempää kuin työttömyyskorvaukseenkaan, olin tehnyt tarkan budjetin säästöjeni käytöstä Ranskassa. Syyskuussa käytin jo lokakuun rahoja ja nyt mennään kovasti marraskuun puolella. Mutta, mutta, pitäähän elämästä nauttia. Olen panostanut matkusteluun, joten sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Vapaa-ajan vietto on täällä vähän erilaista kuin kotona. Suomessa en suinkaan kirjoita Facebookiin luodun ryhmän seinälle, jos haluan lähteä leffaan. Täällä suurin osa suunnitelmista kerrotaan kaikille muillekin, jotta jokainen kiinnostunut voi osallistua. En myöskään kotioloissa pyydä ketään kaverikseni ruokakauppaan, täällä saatan tehdä niin. Jotenkin tämä on niin kovin yhteisöllistä. Yksi hankkii sim-kortin ja kertoo muillekin kuinka se tapahtuu, yksi on vertaillut ruokakauppojen hintoja ja jakaa tietonsa muiden kanssa, yksi haluaa mennä katsomaan futista ja pyytää muita mukaansa.


Omasta aiemmasta opiskelijaelämästäni ei onneksi ole kovin kauaa, joten sopeutuminen ei aiheuta valtavaa ahdistusta.

Olen tehnyt paluun opiskelijaelämään, opiskelijabileisiin, koulun penkille ja sentin venyttämiseen, mutta väliäkös tuolla. Ja huomenna paikkaan puuttuvan aamupalani croissantilla, pain au chocolat'lla tai patongilla, niin kuin kunnon ranskalainen ainakin.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Sainté accueille ses etudiants

Pesulassa oli hauska pikkupoika. Hän höpötti, lauleskeli ja kyseli äidiltään kaikenlaista kokoajan. Poika puhkesi puhumaan myös mun kanssani ja täytyy sanoa, ettei pikkulasta parempaa keskustelukaveria taida olla, kun vasta oppii vierasta kieltä! Yhtäkkiä, täysin viattomana poika kysäisi multa "miksi sä puhut noin huonosti?". Ai että mua nauratti, taitaa tulla totuus lasten suusta vaikka luulin ettei mun ranska nyt niin huono ole!

Tällä viikolla oli paljon ohjelmaa. Tapahtuman nimi oli Sainté accueille ses etudiants, suomennettuna suurin piirtein "Saint-Etienne vastaanottaa opiskelijansa". Kaupunki järjesti viikon ajan paljon tapahtumia opiskelijoille ja erityisesti vaihtareille. Ja näistä, ilmaisista mahdollisuuksistahan piti ottaa kaikki irti!

Aloitin menemällä teatteriin. Paikka oli pieni ja tunnelmallinen, niin boheemi että melkein (mutta vaan melkein) alkoi tehdä mieli punaviiniä. Näytelmän nimi oli Le jour et la nuit, ja se kertoi riitelevästä pariskunnasta ja liittyi jollain tapaa Israelin ja Palestiinan sotaan. Teksti oli vähän liian hankala ymmärtää ja näytelmän tunnelma niin synkkä ja vihamielinen että vähän paha mieli siitä jäi, mutta näyttelijäsuoritukset oli niin upeat että kyllä kannatti mennä, ihan vaan jo sen takia.

Seuraavana oli vuorossa kaupungin virallinen vastaanotto, jonne oli kutsuttu kaikkien koulujen vaihtarit. Kävin ostamassa elämäni ensimmäisen jakun, kun kerta käskettiin pukeutua. Pormestari piti puheen ja sen jälkeen oli tarjoiluja ja ryhmäkuvaa pormestarin kanssa. Sen jälkeen pubiin katsomaan futista (tätä ei kaupunki järjestänyt, se tapahtui täysin omatoimisesti).

Seuraavana päivänä oli International buffet. Kokkailin yhdessä ruotsalaisten kanssa, eikä oikein päästy yhteisymmärrykseen siitä kumman "perinneruokaa" tässä tehdään. Meidän taitavissa käsissä valmistui ihanaa perunamuusia ja (Lidlin) lihapullia! Ai että kun voi muusi olla hyvää. Niin, ja oli ne muidenkin ruoat loistavia. Tämä kaikki tarjoiltiin ulkona kaupungintalon takana, ja ruokia sai tulla kuka tahansa maistelemaan.

Neljän tähden illallinen


International buffet


Samana päivänä päästiin ilmaiseksi museoihin. Valitsin kaivosmuseon, koska muissa olin jo käynyt tai menossa myöhemmin, plus tuo kaivosmuseo oli tosi mielenkiintoinen! Hissillä, joka oli vähintäänkin epäilyttävä, laskeuduimme 7 metrin syvyyteen kiertämään pitkin kaivoskäytäviä. Jälkeenpäin saimme kuulla, että tämä missä kävimme on tehty museokäyttöön eikä oikeaan kaivokseen (joka on 650 metrin syvyydessä, en tiedä voiko pitää paikkaansa mutta piti oikein tarkistaa että kuulinko oikein) ei ole mitään asiaa koska siellä on liian vaarallista. Nämä kaivokset eivät siis ole enää käytössä.

Musée de la Mine

Kaisvosmies valmiina töihin
Saman viikon aikana kävin myös sirkuksessa ja uudemman kerran teatterissa. Teatterista palatessani törmäsin ruotsalaisiin, jotka olivat menossa sushi-ravintolaan. Hetken mietittyäni ajattelin että no hitto, pitäähän tätä kokeilla. Kerran. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. Oksennus meinas tulla, mutta onpahan kokeiltu!

Tällä kaverilla oli naama ja kaikki. Enpä tiennyt että näinkin pieniä mustekaloja on olemassa.
Ensi viikolla mennään oopperaan! Kiitos Saintépassin, monet jutut on ilmaisia tai todella halpoja. Esim. tällä oopperalipulla maksamme Tuhkimostamme 5€/hlö. Eipä taida toista yhtä edullista oopperakäyntiä tulla!



lauantai 13. lokakuuta 2012

Koti-ikävää

Tänään oli jotenkin erityisen hankala päivä. Vetäisin siis ranskalaisen pankkitilini tyhjäksi ja varasin itselleni matkan Pariisiin. Neljä päivää laatuaikaa itseni kanssa, täältä tullaan Pariisi! Aion toteuttaa äitin vinkit ja mennä oman mieleni mukaan, siksi en edes kysynyt ketään mukaani.
No ei sentään ihan vielä, vasta kuun lopulla kun on vähän lomaa koulusta..

Toistaiseksi koti-ikävä on pysytellyt taka-alalla. Se tulee välillä aaltoillen, mutta ei mitenkään ylivoimaisena. Tiukkaa tekee silloin, kun muiden vaihtareiden poika-/tyttöystävät vierailevat täällä tai muut lähtevät käymään kotona. En ole kateellinen. Mutta silloin tulee mieleen että mun ihmiset on niin kaukana. Mutta, Suomeen ja Suomesta on pitempi matka tänne kuin vaikkapa Saksasta tai Espanjasta.

Eilen kaupungissa alkoi kirjafestarit, joilla päätin vierailla. Tavoitteena oli löytää Babaria ja Pikku Prinssi. Ihana tapahtuma!

la 27e Féte du livre de Saint-Etienne
Löysin Pikku Prinssin ja Aristokatit sekä vinkit siitä mistä löytää Babaria. Samalla reissulla mukaan tarttui suklaata (löysin ihanan karkkikaupan) ja viinipullo. Olen valmis tyttöjen iltaan!

Tämä lauantai-ilta kului siis erityisen villisti missäs muuallakaan kuin omassa huoneessani (mulla taitaa olla suurempi huone kuin kellään muulla) tyttöjen kanssa. Saksalaisella tytöllä on kaikki Twilightit dvd:llä ja hän halusi katsoa ne ennen kuin seuraava leffa ilmestyy. Enpä ole näistä liiemmin aiemmin piitannut mutta tottakai liityn seuraan. Niin, ja olenhan luvannut huoneeni leffailtojen käyttöön. It's Jacob time!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Ranskasta ja ranskalaisuudesta

Tänään sain pankista kirjeen joka alkoi sanoilla "Chere mademoiselle Rantanen". Tämä rakas neiti Rantanen ei ihan täysin ymmärtänyt kirjeen sisältöä, mutta kyllä nauratti tuo alku. Kotoinen Osuuspankki ei koskaan muista mua rakkauskirjeillä.

Nyt pieni katsaus kulttuurieroihin ja stereotypioihin. Tähän mennessä olen saanut huomata, että:
  1. Se, että usein tarkenen paremmin kuin muut, johtuu siitä kun olen suomalainen. "Teillähän on aina siellä kylmä, tämä lämpötila ei oo sulle vielä mitään."
  2. Koska olen suomalainen, mulla on Nokian puhelin.
  3. Mun kieli on jotain ihan käsittämätöntä ja monet nimet ja sanat on paljon pidempiä ja no, muutenkin ihan erilaisia kun missään maailman muussa kielessä. "By the way, katoaako suomen kieli maailmasta? Onko sun äidinkieli/ toinen teidän virallinen kieli englanti?"
Siinäpä oikeastaan kaikki mitä muut Suomesta tietävät, tai luulevat. Tiistaisin opiskelen kurssia nimeltä Intercultural management. Jos ei ranskan kurssia oteta laskuun, tiistai on mun lempparikoulupäivä koska noi tunnit on ihan älyttömän mielenkiintoisia ja opettaja niin innostunut asiastaan että itseä alkaa heti kiinnostaa oppia lisää siitä minkälaisia ovat vaikkapa aasialaiset tai etelä-amerikkalaiset. Ja mitä ongelmia mulla voi tulla vastaan heidän kanssa työskennellessä. Joten vähän lisää stereotypioita. Koska mä olen skandinaavi, mm.;
  1. Olen individualisti ja voin helpostikin ilmaista oman mielipiteeni (toisin kuin vaikkapa japanilaiset).
  2. Olen tarkka aikatauluista (jep jep...)
  3. Tehtävien suorittaminen kunnolla ja ajallaan on tärkeämpää kuin se että rakennetaan ennen sitä sosiaaliset suhteet kuntoon.
  4. En ilmaise itseäni kovinkaan monieleisesti (mä kyllä puhun aika paljon käsilläni)
  5. Menen suoraan asiaan ja perustelen asiani järkiperustein
On ihan hirveän mielenkiintoista miettiä omaa kulttuuria ja persoonallisuutta, ja mitkä stereotypiat osuu kohdalle ja miten niitä voi toisaalta muuttaa.



Vaikka suomalainen olenkin, jotkut tavat alkavat tarttua. Poskisuudelmia vaihdetaan jo aika luonnostaan, vaikka alkuun ahdisti päästää ihmisiä mun reviirille. Myöskään tunnin mittainen ruokatunti ei enää ihmetytä, vaan tuntuu oikeastaan aika kivalta. Alkuun kun mietin että mitä mä sillä ajalla teen, syön vartissa ja sitten mitä? Muutoin tämä hitaus ja epäjärjestelmällisyys kyllä välillä ottaa päähän. Paikalliset sanovat sitä joustavuudeksi, mun mielestä se on sekavaa ja kaoottista.

Patonkia en juurikaan syö, mutta on se vaan totta että joka toisella on patonki kainalossa. Muita huomioita katukuvassa herättää kerjäläisten ja katusoittajien suuri määrä. Niin ja ihmisten tyylikkyys. Viime viikolla yritin löytää itseståni korkokenkänaisen, mutta eipä niistä vieläkään tullut mun lemppareita.


maanantai 8. lokakuuta 2012

WEI so serious?


Tänään kokeilin tai chitä. Ei tainnut taichin filosofia mennä ihan perille asti, kun välillä oli naurussa pitelemistä. Opettaja rytmitti hengitystä hokemalla siii hoo ja meikäläinen piteli naurua ja mietti että joko saa hengittää?? Mutta onpahan rentoutunut olo. Viikonlopun jäljiltä teki oikeinkin hyvää.

Perjantaina suunnattiin kohti tuntematonta määränpäätä. Opiskelijayhdistys järjesti perinteisen Integration weekendin, jonka tarkoituksena on tutustuttaa uudet ja vanhat opiskelijat toisiinsa. Ja antaa uusille opiskelijoille, joihin vaihtaritkin luetaan, kaste. Joten WEI so serious, ei muuta kuin kohti tuntematonta!

WEI alkoi perjantaina kuudelta aamulla. Ennakkotietona oli neuvo pukeutua mahdollisimman huonoihin vaatteisiin (meillähän täällä kaukana kotoa on mukana vaikka mitä.. mutta ei tämä ollut ainoa kerta kun on huumorintajua ja heittäytymiskykyä koeteltu) joten tästä voipi päätellä mitä oli edessä. Aamuhämärässä meitä kävelytettiin kuin sikoja teuraalle ja kieltämättä vähän alkoi jännittää. En ollut ainoa jolle tuli mieleen juutalaiset ja keskitysleiri. Ei muuta kuin kananmuna-, ketsuppi- ja partavaahtokasteeseen, iloinen mieli ja viikonloppu voi alkaa!


Onneksi aikaa oli kuitenkin vaihtaa vaatteet ennen bussiin astumista.
Bussissa Carla laittoi hiukset..

..ja sotamaalaus niinkuin kunnon intiaanilla pitääkin olla.
Yllätyskohteemme oli tällä kertaa jossain lähellä Avignonia. Lapsena ranskantunnille opittu laulu palautui mieleen. Sur le pond, d'Avignon, on y dance, on y dance.

Viikonlopun ohjelmassa oli juomapelejä, vaahtobileitä ja auringonottoa.Toisin  sanoen, leirintäalue oli yksiä opiskelijabileitä.Aikalailla aika kului samassa vaihtariporukassa ja tuttujen ihmisten kanssa, joten varsinaista integraatiota tuskin tapahtui, mutta eipä se haittaa.  Koulussa on tullut selväksi, että ranskalaiset ovat mukavia ja yllättävän ystävällisiä joten kyllä niihin tutustuu koulussakin.

Täällä sanotaan bungalowiksi, mutta kyllä nämä mun mielestä oli mökkejä.
Ihana keli! Tuo takana näkyvä vesiliukumäki oli täynnä vaahtoa ja mentiin toisiinsa kelmulla sidottuina...
...ja mehän mentiin Estherin kanssa. Jos huono säkä kävi, tämän päälle sai niskaansa uudet kananmunat ja jauhot. Täällä oli tosiaan pakko unohtaa mukavuudenhalunsa ja heittäytyä mukaan. Huomatkaa toisesta jalasta kadonnut kenkä.

Ei koko viikonloppu pelkästään rypemistä kuitenkaan ollut. Meidät ruokittiin tosi hyvin ja lauantaina minä ja muutama muu päätettiin kävellä 4km päähän lähimpään kylään. Melkoiset maisemat ja hellekeli teki käppäilystä arvoisensa. Tuosta ei ranskalainen kylä enää ranskalaisemmaksi muutu!

                          Ranskalaista maaseutua

maanantai 1. lokakuuta 2012

Sveitsiläistä suklaata



Viime viikko tuntui olevan omistettu Sveitsille, ihan sattumalta.

Torstaina kipaisin yläkertaan Estherin luo. Meillä oli ladies night, ja tehtiin grillissä racletteja. Ateria piti sisällään sveitisläistä juustoa, perunoita ja hedelmiä. Kerroin etukäteen että mulla on tämä ongelma juustojen kanssa ja Esther lupasi, ettei ota henkilökohtaisesti jos en pysty syömään tätä sveitsiläistä erikoisuutta, jota hän niin etukäteen hehkutti ja ylpeänä meille tarjoili. Sula, kuuma raclettejuusto ja perunat oli kuitenkin lopulta ihan hyvää, ja aterian kruunasi sveitsiläinen suklaa!

Suomalainen ja intialainen lähti Geneveen.

Mukana oli myös jenkki joka lähti Geneveen tapaamaan veljeään. Jenkki kulki kuitenkin pääasiassa omia teitään, joten suomalainen ja intialainen liikkuivat keskenään.

Keskiviikkona Pooja rupesi suunnittelemaan reissua Geneveen, Sveitsiin. Torstaina päätin lähteä mukaan, joten ei muuta kuin junaliput ja hostelli tilaukseen. Matkaa tuonne Sveitsin ja Ranskan rajalla olevaan kaupunkiin on vain n. kolme tuntia junalla. Ennen matkaan lähtöä kuitenkin pari tärkeää tarkastusta matkaseurasta;
  1. Molemmat tykkää ruoasta eikä pysty toimimaan nälkäisenä.
  2. Molemmat tykkää nukkua aamulla pitkään.
  3. Kumpikaan ei halua stressata liian tarkoista suunnitelmista ja aikatauluista.
St. Etiennen juna-asemalta olisi saanut Arto Paasilinna matkalukemiseksi, ranskan kielellä tietenkin. En tunnistanut kirjojen nimiä, en ostanut. Sen sijaan mukaan lähti Carrien nuoruusvuodet, ranskaksi tietenkin.

Genevan symboli, 140m korkea suohkulähde

Luovaa ympäristötaidetta
Sateinen ja harmaa Geneve ei ehkä näyttänyt meille parhaita puoliaan, mutta kelpasi kuitenkin viikonlopun viettoon. Ensimmäistä kertaa majoituin hostellissa, jossa samassa huoneessa on muitakin. Jaoimme huoneen kreikkalaisten siskosten kanssa. Toisella oli opiskelut Sveitsissä alkamassa ja heillä oli kaksi päivää aikaa löytää tälle asunto.



Järvellä

Tyttö ja joutsen, unessa molemmat?

Lauantaina suuntasimme ostoksille. Sveitsissä on kallista, mutta nyt oli alennuksia. Ostin siis superhienot kengät. Myöhemmin, kun palasimme kenkäkaupoilta kreikkalaiset vasta meikkailivat hostellilla ja valmistautuivat päivän asunnon metsästykseen. Siinä annos etelä-eurooppalaista huolettomuutta tälle murehtivalle pohjalaiselle.

Siellä ne on, Alpit! Spontaani reissu oli hyvä, mutta ensi kerralla otamme tarkemmin selvää matkakohteestamme: täältä olisi päässyt bussilla vuorille ja takaisin, kun olisimme olleet ajoissa hyppäämässä kyytiin.

Missä loppuu Alpit ja alkaa taivas?
Tutustuimme kaupunkiin lopulta veneretkellä järvellä sekä turistikierroksella vanhassa kaupungissa. Viikonlopun menu piti sisällään thaimaalaista (ei ihan mun lemppari tai sitten valinta oli huono), intialaista (festariruokaa!) sekä amerikkalaista (McDonald's). Viikonlopun huippuhetkiä oli kuulla yllättäen suomea. Intialaisessa ravintolassa oli suomalainen seurue jonka kanssa vaihdettujen sanojen jälkeen herkistyin ikävöimään kotiin. Taisin olla vähän tunteellinen..

Intialaisessa talo tarjosi "jälkkärit"

P.s. sveitsiläiset ylpeilevät suklaallaan, ja samaa tekevät belgialaiset, mutta ei kyllä ole Fazerin voittanutta.