Lukijat

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Jouluaskartelua

Ranskassa ei askarrella.

Olin siitä ihan varma kun etsin paikallista tiimaria tai edes kirjakauppaa joka myisi kartonkia ja hileitä ja liimaa ja spray-maalia. Tai edes tarroja. Hetken aikaa sai etsiä, mutta sitten löytyi Loisirs & Creation, ja sinnehän mä olisin sitten vaikka jäänyt asumaan kun sinne kerran tieni löysin!

Jälleen kerran jokavuotinen joulukorttiaskartelupakkomielle (ei, vaan siis harrastus) oli nimittäin taas vallannut ajatukseni. Sen verran viime tippaan se tosin taas tuli, ettei mulla ollut aikaa juuri suunnitella, ja sen verran voimakkaana ettei sitä voinut vastustaa. Päätin että löydän idean ja mallin vaan kiertelemällä kaupassa. Sen pitäisi olla jotain hieman haastavaa ettei tämän ikäinen nainen enää etenkään yksinään tyydy vaan liimaamaan niitä tarroja, mutta ei liian haastavaa etten itku kurkussa yötä myöden värjäile uusiopapereita tai kokeile jotain uutta tekniikkaa jonka just viime tipalla löysin naistenlehdestä.






Kaikille joulukorttejani vastaanottaville tahoille pahoittelut etukäteen liian pieniin kirjekuoriin tungetuista taideteoksista. Kyllä vain, tämänikäinen nainen askarteli ne ihan itse omin pienin puukätösin.

Siinä samalla kokeilin muuten yhtä naistenlehdestä löytynyttä reseptiä, porkkanakeittoa, joka onnistui ehkä vähän paremmin kuin mun kortit.


Tämän postauksen myötä hyvää joulunaikaa itte kullekin, ja ens vuonna taas uudet kujeet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti