Lukijat

perjantai 17. lokakuuta 2014

Juoksemisen iloa

Älkää käsittäkö väärin. Tämän tekstin otsikko on sarkastinen.

Minä olen jo vuosia halunnut sen löytää. Uskonut puheisiin euforiasta ja juoksemiseen hullaantumisesta. Ja viimeiset kuukaudet olen ihan tosissani sitä harrastanut! Tai no tosissaan ja tosissaan, jos nyt kerran tai kaks viikossa. Matkan pituus ja siihen käytetty aika vaihtelee paljon, mutta sen voin sanoa että melkoisilla fyysisen helvetin porteilla olen tuolla polulla käynyt, kun olen itseni piiskannut kiertämään lammen vielä kerran. Paras saavutus on aamulla ennen töihin lähtöä juokseminen! Juu, naurakaa vain. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Paitsi että on siinä! Kun minä en edelleenkään tykkää juoksemisesta. Se on tylsää.

Ja kyllä minä voin aamulla urheilla, usein olen käynyt Suomessa kuntosalilla aamulla. Mutta toi lenkkipolku, sinne lähtö puoli kasilta oli pienten aplodien arvoinen suoritus.


Samaa vuorokaudenaikaa vähän eri salamalla kuvattuna.
Pariisissa kyllä juostaan, kokoajan ja joka puolella. Aamulla on lenkkeilijöitä. Ruokisaikaan on lenkkeilijöitä (kuinka monen työpaikalla on suihku?). Illalla vasta onkin lenkkeilijöitä. Ja täällä on ripakopallinen juoksikisoja ja -tapahtumia. Viime vuonna myöhästyttiin tyttöjen kanssa eikä enää mahduttu mukaan, mutta hauskimmalta kuulostaa color run joka mitä ilmeisimmin juostaan myös Suomessa?? Sen lisäksi täällä voi juosta esimerkiksi Joulupukiksi pukeutuneena. Joo-o, täällä on joulukuulla juoksutapahtuma Joulupukinasuisille juoksijoille!

Kaikesta itsensä piiskaamisesta lenkkipolulla seuraa jotain hyvää ja siksi mä oon sinne mennyt kerta toisensa jälkeen. Edelleen se on mun mielestä tylsää, tykkään enemmän lajeista joissa on enemmän vaihtelua (maisemat ei riitä mulle täyttämään tätä vaihtelun tarvetta) ja joissa voin seurata että no joo, tämän liikesarjan jälkeen oon edennyt tähän ja tähän vaiheeseen treeniä (juostessa se ei vaan onnistu, ei mulle riitä vaikka kuinka hoen itelleni että hyvä tyttö, nyt on takana 2/3 tätä treeniä ja vielä yhden kerran tuo mäki ja tuo mutka). Mutta se tunne kun pääsee perille, kun voi palkita itsensä sillä maitolasilla josta on haaveillut ensimmäisestä 100m lähtien. Siitä mä tykkään. Ja siinä on se ilo jonka juoksemisesta saan (maitolasissa, hehee). Nyt kun oon vähän huomannut jopa jotain kehitystä, en aio lopettaa tähän. Ehkä joku vuosi vois ajatella vaikka jotain kilpailuakin mutta toistaiseksi mä kilpailen vielä vain omaa (laiskuutta) suoritusta vastaan.

Tuo valkoinen tuolla taka-alalla on ratsastajapatsas, ei suinkaan mikään kuvaan sattunut kulkija.

1 kommentti: