WEI so serious?

Tänään kokeilin tai chitä. Ei tainnut taichin filosofia mennä ihan perille asti, kun välillä oli naurussa pitelemistä. Opettaja rytmitti hengitystä hokemalla siii hoo ja meikäläinen piteli naurua ja mietti että joko saa hengittää?? Mutta onpahan rentoutunut olo. Viikonlopun jäljiltä teki oikeinkin hyvää.

Perjantaina suunnattiin kohti tuntematonta määränpäätä. Opiskelijayhdistys järjesti perinteisen Integration weekendin, jonka tarkoituksena on tutustuttaa uudet ja vanhat opiskelijat toisiinsa. Ja antaa uusille opiskelijoille, joihin vaihtaritkin luetaan, kaste. Joten WEI so serious, ei muuta kuin kohti tuntematonta!

WEI alkoi perjantaina kuudelta aamulla. Ennakkotietona oli neuvo pukeutua mahdollisimman huonoihin vaatteisiin (meillähän täällä kaukana kotoa on mukana vaikka mitä.. mutta ei tämä ollut ainoa kerta kun on huumorintajua ja heittäytymiskykyä koeteltu) joten tästä voipi päätellä mitä oli edessä. Aamuhämärässä meitä kävelytettiin kuin sikoja teuraalle ja kieltämättä vähän alkoi jännittää. En ollut ainoa jolle tuli mieleen juutalaiset ja keskitysleiri. Ei muuta kuin kananmuna-, ketsuppi- ja partavaahtokasteeseen, iloinen mieli ja viikonloppu voi alkaa!

Onneksi aikaa oli kuitenkin vaihtaa vaatteet ennen bussiin astumista.

Bussissa Carla laittoi hiukset..

..ja sotamaalaus niinkuin kunnon intiaanilla pitääkin olla.

Yllätyskohteemme oli tällä kertaa jossain lähellä Avignonia. Lapsena ranskantunnille opittu laulu palautui mieleen. Sur le pond, d'Avignon, on y dance, on y dance.

Viikonlopun ohjelmassa oli juomapelejä, vaahtobileitä ja auringonottoa.Toisin  sanoen, leirintäalue oli yksiä opiskelijabileitä.Aikalailla aika kului samassa vaihtariporukassa ja tuttujen ihmisten kanssa, joten varsinaista integraatiota tuskin tapahtui, mutta eipä se haittaa.  Koulussa on tullut selväksi, että ranskalaiset ovat mukavia ja yllättävän ystävällisiä joten kyllä niihin tutustuu koulussakin.

Täällä sanotaan bungalowiksi, mutta kyllä nämä mun mielestä oli mökkejä.

Ihana keli! Tuo takana näkyvä vesiliukumäki oli täynnä vaahtoa ja mentiin toisiinsa kelmulla sidottuina...

...ja mehän mentiin Estherin kanssa. Jos huono säkä kävi, tämän päälle sai niskaansa uudet kananmunat ja jauhot. Täällä oli tosiaan pakko unohtaa mukavuudenhalunsa ja heittäytyä mukaan. Huomatkaa toisesta jalasta kadonnut kenkä.

Ei koko viikonloppu pelkästään rypemistä kuitenkaan ollut. Meidät ruokittiin tosi hyvin ja lauantaina minä ja muutama muu päätettiin kävellä 4km päähän lähimpään kylään. Melkoiset maisemat ja hellekeli teki käppäilystä arvoisensa. Tuosta ei ranskalainen kylä enää ranskalaisemmaksi muutu!

                          Ranskalaista maaseutua