Viime aikoina
olen pohtinut paljon viiniä. Oikein sitä ittiänsä. Pitäähän Ranskasta muutama
sana viinillekin lahjoittaa.
Yhtenä iltana
olin lähdössä Carlan kanssa teatteriin. Avattiin siinä valmistellessa
viinipullo. Kun kello kävi, hoputin Carlaa koska pitihän tämä pullo tyhjentää
ennen lähtöä. Ei se avattuna enää huomenna ole hyvää. Carla vastasi tiukkaan
sävyyn että mitä ihmettä, ei kiitos. Eihän viiniä näin juoda. Ei ole kuulemma
koskaan nauttinut viiniä humaltuakseen. Niin no se.
Olen saanut nyt
muutaman kerran olla vieraana ranskalaisen, tai espanjalaisen, perheen luona. Olen
ihastunut heidän suhteeseensa viiniin ja ruokaan.
Ranskalainen
perhe kokoontuu yhteen syömään. Jokaista odotetaan, ei ole kiva että muut ovat
aloittaneet kun yksi vasta tulee kotiin. Kaikki alkaa aperitiivilla. Siihen voi
kuulua viiniä, oliiveja, sipsiä, kurkkua, muita maistiaisia. Tämän jälkeen
siirrytään pöytään ja vuorossa on salaattia, patonkia ja pääruoka. Tässä
vaiheessa ehkä avataan toinen viinipullo, se sellainen joka sopii tämän
ruokalajin kanssa. Mutta tästä(kään) viinistä ei humalluta. Se on ruokajuoma. Perheen isällä on
alakerrassa hyvä valikoima viinejä ja näiden päälle ymmärretään. Ruoka
nautitaan hitaasti ja hartaudella. Minä tohotan ja suoritan tämänkin asian
juosten läpi, seurauksena vain se että lautastani ollaan heti täyttämässä
uudestaan.
Pääruoan jälkeen
ei vielä mennä jälkiruokaan, vaan väliin vähän juustoja. Tämähän on
paikallisten suurta herkkua. Minä vielä etsin omaa parasta juustoystävääni
mutta sanotaanko että olen jo astunut Oltermannista seuraavan askelen
eteenpäin.
Kaiken tämän
lomassa jutellaan hyvässä hengessä, kaikki ehkä toistensa päälle mutta jokainen
tulee kuulluksi, kiihdytään ehkä jostain (mistä nämä ihmiset löytävätkään tuon
intohimon keskusteluun oli sitten aihe mikä hyvänsä??) ja levitellään käsiä.
Mutta koko perhe on yhdessä. Eikä viinistä humalluta. Koska ruokailuun
käytetään hyvä tovi, ymmärrän nyt miksi on ihan ok juoda se lasillinen
lounaallakin kesken päivän. Ruokailu on muuten kuulemma aivan hyvä syy
myöhästyä. Olin syömässä, tottahan siinä venähti! Tuota alan käyttää itsekin
nyt kun olen opetellut tähän hitaampaan ruokailuun.
Itse haluan
tulevaisuudessa toteuttaa samaa ruokakulttuuria mahdollisten omien lasteni
kanssa. Vaikka myönnettäköön kyllä, jos äiti olisi joskus alkanut vaatia että
syödään nyt koko perhe yhdessä muutenkin kun jouluna eikä kenelläkään ole
mihinkään sitten kiire, niin turhan ydinperhehössöttämisen piiriin olis mennyt
tämä toive. Kun ei meillä Suomessa vaan ole
tapana. Minä haluan ottaa tavaksi.
Vähänkö mua naurattaa tuo sun termi "ydinperhehössötys.." :D Kyllähän mä varmasti tuosta olisin saanut tavan meillekin, jos olisin sen alottanut jo sillon, kun olitte pieniä ja pitänyt siitä tiukasti kiinni koko ajan. Mutta kun porukas on yks vuorotyöläinen, yks joka pitää ruokkia sillon kun se meinaa kuolla nälkään (eikä odotella tiettyä sovittua ruoka-aikaa), yks joka harrastaa sen seitsemää juttua ja harkkoja on aina alkuillasta ja yks, jota kasvattaa koko kylä (Justus ei välillä viikkoon syönyt kotona vaan Ojasella tai Hellanmaalla ja sit taas saatto viikon olla meidän pöydäs koko poikaporukka..) niin aikamoisen työn takana olis ollu saada päivittäin tuo toteutettua. Vaikeinta kai kuitenkin olis ollu just se "istutaan rauhas pitkään ja jutellaan rauhas"-kohta, aina oli jollakin joku juttu kavereitten kans odottamas, jos ei muuta aikataulua. Kyl mä muutaman kerran kokeilin, mutta aika huonolla menestyksellä :D :D
VastaaPoista