Lukijat

lauantai 28. syyskuuta 2013

Mais Sandra, tu fais honneur pour la Finlande!



Viime syksynä, kun lähdin Ranskaan, sanoi yksi rakkaista tädeistäni että et sä siellä mihinkään Suomi-seuraan sitten liity, sä oot siellä muutaman kuukauden. Nyt kun mä olen vastoin kaikkia suunnitelmia täällä edelleen, lienee jo ihan ok hakeutua välillä omiensa seuraan. Lähdin siis mukaan Suomi-Ranska Osakunnan toimintaan.

Osakunta ei nimestään huolimatta ole sidoksissa mihinkään yliopistoon. Tässä tapauksessa nimi lienee pikemmin jäänne kuin enne. Mukana on niin suomalaisia, kuin myös ranskalaisia joilla on joku side Suomeen. Ohjelmassa on yhdenlaisia illanviettoja ja toisenlaisia illanviettoja. Lähdin mukaan, en niinkään koti-ikävästä vaan kiinnostuksesta tutustua ihmisiin. Ja ihan vähän myös jotta saisin upottaa käteni multaan ja olla mukana järjestämässä. Osakunnan presidenttiin (ehkäpä suomeksi käytetään kuitenkin sanaa puheenjohtaja?) olin jo tutustunut kauppakamarin kuvioissa.

Eilen oli ensimmäinen tapahtuma jossa olin paikalla. Mentiin leffaan! Sur le chemin de l'école on ranskalainen dokkari joka kertoo neljän eri maasta kotoisin olevan lapsen ponnisteluista koulutiellä. Kylläpä vain osaa taas arvostaa omaa aikanaan ihan vaan kohtuullisen helppoa koulumatkaa jonka varrella ei tarvinnut pelätä elefantteja. Eikä tarvinnut herätä puol kuus että ehtii ajoissa. Joessakin kahlattiin ihan vapaaehtoisesti. Tämä leffa oli kaikesta huolimatta leppoisa eikä ohjaaja ollut kokenut tarvetta vedota katsojan tunteisiin surkuttelemalla näiden poloisten osaa. Kyllä, ihan varmasti parinkymmenen kilsan koulumatka on tosi vittumainen mutta sellaista se on ja kaikesta selviää. Ja varmaan arvostaa koulutustaan alusta lähtien vähän toiseen tyyliin kuin meikäläinen.

Siinä sitten suomalaisten kanssa jutellessa pyyhkäisi ylle oikein kunnon aalto koti-ikävää. Piti oikein säikähtää että miten mä olen näin hyvin täällä viihtynyt. Pelko siitä että unohtaa juurensa meni ohitse äkkiä mutta pistipä miettimään niitä syitä mitä tällä reissulla on ja niitä asioita joita tämä mussa on aiheuttanut.

Tänään sitten vähän toisenlaista kahden maan välistä yhteistyötä, kun pääsin host-perheen äidin kanssa tutustumaan Saksa-yhdistykseen, jonka toiminnassa tämä aktiivinen kotiäiti on mukana (tulee mieleen oma äiti niiltä ajoilta kun oltiin pieniä ja äiti oli kotona!). No, tässä päivässä nyt ei ollut mitään kovin ihmeellistä mutta kerroinpa tämän aasinsiltana edellisestä että pääsen mainitsemaan kuinka meidän suomalaista koulusysteemiä tänään kehuttiin!

P.s. Torstaina mulla oli tähän mennessä täällä työn puolesta tärkein päivä ja siitä riittää huomattavasti mielenkiintosempia juttuja kerrottavaksi, mutta siitä lisää kun saan parempia kuvia Mekosta...

20130928_184132.jpg
Pretzeleitä, bitte schön 

5 kommenttia:

  1. Musta toi presidentti on jotenki niin huvittava. (Yhtään kenenkään arvovaltaa dissaamatta!) Kiva että kirjoitat taas. :)

    VastaaPoista
  2. Niin munkin mielestä! Suomessa yhdistyksillä ei ole le président vaan puheen- tai toiminnanjohtaja. Mutta sellaiselle ei oikein käytetä täällä muuta kun tota présidentiä. Nämä sanoo myös, että joku yhdistys on présidé par se ja se...eli sitä käytetään verbinä. Mitenhän se kääntyisi suomeksi, tätä yhdistystä presidiöi...?

    VastaaPoista
  3. Presidiöidä... Hmmm... :) Mä pääsin kesällä kättelemään presidenttejä ku kokoustettiin yhteistyökuvioiden merkeis rotareiden kans. Meitä hieman nolotti esitellä ittemme farskut ja vähä paremmat paidat päällä kun käteen tarttuu presidentiksi esittäytyvä pukumies. Tunsin itseni tosi pieneksi :D Ja vain sen yhden sanan takia...

    VastaaPoista
  4. Hih :). Se on kyllä jännä. Ja kun joillekin nuo tittelit on myös niin valtavan tärkeitä! Mut hei, tehän ootte hyvällä asialla joten ei mitään syytä tuntea itseään vähemmäksi! Onko sulla muuten sun seikkailuista blogia? Olis kiva seurata asioiden etenemistä!

    VastaaPoista
  5. Ei oo blogia vielä mutta aion avata kun pääsisin jossain tietokoneelle. Mä siis vallan puhelimen kautta käytän nyt nettiä ku kone on siinä kunnos et aukeaminen kestää 15min siihen se suorituskyky loppuu :D Ilmoittelen kun saan avattua blogin.. Asiaa ja asiattomuuksia kyllä riittää!

    VastaaPoista