Lukijat

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Neiti Rantanen, Pisnismies

Kuinka luovii kulttuurituottaja business-maailmassa? Hyvin tietenkin, miksipäs ei. Sitäpaitsi työnkuvaani kuuluu paljon tapahtumien järjestämistä, joten mikäs tässä on ollessa. Ammatti-identiteettikriisiä ei ole pukannut.

Katsaus tyyliin sen sijaan. Ikinä en ole oikein piitannut muotia seurata eikä yhtään ole hävettänyt käydä verkkarit jalassa kaupassa. Eikä suinkaan hävetä vieläkään, vaan sen sijaan sisäinen prinsessani nostaa hanakasti päätään tahtoen pukeutua samanlaisiin iiiihhaniin business-naisen vaatteisiin kuin aito pariisitar. Ja täällähän voi ehdottomasti shoppailla myös edullisesti ja valikoima on heti ensi vilkaisusta värikkäämpi, pirteämpi, hienostuneempi ja tyylikkäällä tavalla erikoisempi kuin kotoisissa kaupoissa.

Yhtäkkiä ei jännitä yhtään pukea päälleen röyhelöä. Ei tarvitse miettiä että mitähän ohikulkijat ajattelee, onko vaatteet arkeen liian juhlavat tai erotunko liikaa. No en todellakaan erotu, siihen on vielä matkaa. Pakko kuitenkin todeta, etteivät täällä kaikki näytä pukeutuneen Gucciin. Mutta mikä tahansa asuhan näyttää hyvältä ja arvokkaalta kun sen kantaa kaikella varmuudella.

Juna-aseman ruuhkassa aamulla päässäni soi "Barbit on jo matkalla kokoukseen, niitten työ on niin tärkee" (Erin: Älä tule hyvä tyttö). Tämä ei johdu nyt tyylikkäistä ihmisistä. Salkkujen ja virkayskien vilinässä vaan alkaa välillä väkisinkin huvittaa. Eikai elämän sisältö ja merkitys ole ihan oikeasti liiketoimintasuunnitelmissa, markkinointipalavereissa ja kokousmuistioissa? Mutta ei tälle sovi nauraa, tämä on vakava asia tämä töihin ehtiminen. Neiti Rantanen puristaa vaan laukkunsa tiukemmin kainaloonsa, napittaa oman jakkunsa ja kipittää omien yhtä tärkeiden töidensä luokse. Hyvää (työ)päivää kaikille!

3 kommenttia:

  1. hihii, kohta se menee champs elyseellä lubujen perässä :D ei vaan, työpukeutuminen puhuttaa aina ja varsinkin mua kiinnostaa, koska friikun työpuku on yleensä yöpuku... ehkä sun täytyy ottaa osaa meidän formal fridayhyn niin saadaan pariisilaisharjoittelijan näkemys mukaan :)

    VastaaPoista
  2. Juu mielelläni :) ja yöpuvussa työpukunahan ei oo mitään vikaa! Pitäisköhän itekin kokeilla..meniskö läpi fashion statementina toimistolla kun kantais vaan asunsa pokalla ja varmuudella??

    VastaaPoista
  3. oon nähnyt kesän aikana aika kovanki tason muotiblogeissa asuja jotka menis ihan täydestä pyjamana: satiinishortsit ja -narutopit ei ehkä MINUSTA pikkusesta nurmolaisjuntista näytä päällysvaatteilta mutta mitäpä minä tiedän :D (tää on taas sarjassamme niitä puheita jotka voin pyörtää ja hiihtää ens kesänä yöppäreissä julkisilla paikoilla) eli luultavasti pariisissa voi mikä tahansa mennä muodista jos asenne on kohillaan :D

    VastaaPoista