Jalkkipalloa!

Huhheijaa, nyt se on takana! Mieletön tunnelma stadionilla ja hienoa jalkkipalloa. Lopputuloshan ei meitä miellytä mutta ei se paljon yllätäkään. Kivaa oli!

Todettakoon tähän väliin, taustatietoni tarkistaneena toimittajana, että ottelun päätyttyä Ranskan hyväksi 3-0, pääsi se näin ollen vuoden 2014 MM-kisojen toiselle karsintakierrokselle Suomen jatkaessa kenties kohti jotain ihan muuta.

Stade de France on huikea ja jalkapallo on parasta livenä. Kyllä pienikin suomalaisjoukko saa äänensä kuuluviin 60 000 ihmisen joukossa ja hei, muutamat pelaajat aukoivat suutaan Maamme-laulun aikana.

Pelin päälle muu seurue lähti jo viemään porukan nuorimmaisia unten maille ja minä jäin, sanotaanko vaikka verkostoitumaan vielä hetkeksi loungen puolelle. Siinä sitten hyvän tovin taidokkaita ja tyylikkäitä tarjoiluja ihailtuani lähdin käppäilemään. Stadion oli jäänyt muutaman sata metriä taka-alalle, kun totesin että suunta on väärä. Pysäytin satunnaisen ohikulkijan, jonka tuulitakin logosta tunnistinkin suomalaiseksi. Kaveri esittäytyi Palloliiton turvallisuuspäälliköksi ja omasi hyvinkin Stade de Francen ja lähitienoon kartan. Jampan nimi meni ohitse, mutta mukava heppu. Kartta kainaloon ja kohti metrotunnelia! Tuttu oli muuten nähnyt myös Arhinmäen metrossa. Ihmettelivät vähän sitä kuinka eri meininki on suomalais- ja ranskalaisministereillä; täkäläinen virkaveli ei kaiketi tuolla lailla uskaltautuisi rahvaan joukkoon. Ei julkisiin kulkupeleihin eikä etenkään farmarihousuissa. No, onhan täällä varmaan tiätty turvallisuusriskitkin eri luokkaa kuin Suomessa.

Ps. näihin futishehkutuksiin meikäläisen suusta ei kannata tottua, mutta sen kerran kun on paikan päällä maaottelua katsomassa niin hetkellisesti voi lajiin hurahtaa!

Berbeerikuninkaan ja iranilaisprinsessan aikaan...

Viime viikonloppuna mun perhe, siis Perhe isossa mittakaavassa juhli mumman ja paapan 50-vuotista avioliittoa. Ihan vain piiikkaisen kateudenpiston tunsin kun kuulin miten kivaa on ollut. Mä niin tuun kans mummolaan haravoimaan ja saunomaan ja syömään ja ja ja ja...kun oon taas siellä!

Mä sen sijaan opin sitten kaikkea paljon muuta. Perjantaina hulppean Circle Suédoisin tiloihin after work -tilaisuuteen, kun ensinnä olin ollut aamusta kuuntelemassa Monsieur David Appiaa, ulkomaalaisten sijoitusten toimiston johtajaa. Kappas kun vaan talouskriiseistä huolimatta ulkolainen raha virtaa Ranskaan, eipä ne tilanteet aina niin synkkiä ole kuin uutisista voisi päätellä.

Lauantaina juhlittiin ystävän uutta työpaikkaa ja sain kunnian tulla kutsutuksi berbeeri-ravintolaan. Pohjois-afrikkalais-suomalaisessa seurueessa syötiin loistavaa ruokaa ja höpöteltiin niitä näitä. Samalla mä opin paljon lisää berbeerien ja arabien kulttuurista ja siitä kuinka ei, nämä eivät suinkaan ole samaa porukkaa vaikka se Suomeen asti siltä on mulle näyttänytkin. Kyllä on taas vähän ennakkoluuloja voitettu (oliko sellaisia?eikai, en myönnä ainakaan..) ja ymmärrystä jaettu. Mä olen viime aikoina jostain syystä kuullut paljonkin tuohon maailmankolkkaan liittyviä tarinoita. Mun host-perheeni on reissannut Pohjois-Afrikassa ja kertoo sieltä tarinoita, ja lisäksi tämä samainen onnekas uuden työpaikan omistaja on löytänyt itselleen miekkosen niiltä kulmilta, joten berbeerit ja arabit on viime aikoina raottanut verhoa kulttuuriinsa enemmänkin. Fascinating.

Sunnuntaina sen sijaan treffasin kaukaista sukua Suomesta (jotain lievitystä siihen sukujuhlien skippaamisen aiheuttamaan mökötykseen). Notre Damen visiitin jälkeen suunnattiin syömään Restaurant Chartieriin, joka olikin sitten jonkin sortin kultti. Romy Schneider on kuvannut siellä elokuvaa, jonka nimeä en löydä mistään. Mutta onpahan kuvannut, ja ravintola oli hieno! Sen jälkeen vielä Passyn hautausmaalle katsomaan iranilaisen Leila Pahlavin hautaa. Täysin uusi tuttavuus tämäkin Pahlavi, mutta muuttuupahan Iraninkin historia mielenkiintoisemmaksi kun kuulee tarinaa hautakiven juurella. Todettiinpa samalla että nämä suomalaisesta hautuumaasta jonnin verran poikkeavat kivirivit on melkoisia kauhuleffan kulisseja, ei kiitos yksin pimeällä pariisilaiselle kirkkomaalle!




Huomenna, oi huomenna on suuntana Stade de France ja Ranska-Suomi futista!!

Ihan niin kuin ennen vanhaan

Viimeisimmän postauksen jälkeen on työtahti rauhottunut. Millähän saisi vielä mielensä käännettyä sinne vähän pienemmälle vaihteelle ja nautittua kaupungistakin? Pariisiin on muuten tullut nätti syksy.

Viikonloppuna palasin viime vuotiseen elämääni hetkeksi. Kävin Saint-Etiennessä, tai tarkemmin sanottuna "jossain, en tiedä missä". Pääsin osallistumaan samoin kuin viime vuonnakin Integration Weekendiin, joka järjestetään jotta uudet ja vanhat opiskelijat tutustuisi paremmin toisiinsa. No pakkohan siitä oli taas tykätä, vaikka eri vaihtareiden kanssa ei se tietenkään ihan sama asia ollut.

Viikonloppuun siis. Koulun väki raijataan bussilla yllätys-kohteeseen jonnekin etelän suuntaan. Perillä odottaa leirintäalue, uima-allas ja pääkipu. Takana on huisin kiva viikonloppu, mutta siitä ei kyllä nyt oikeasti irtoa kauheasti tekstiä. Mitä siellä nyt tapahtui? No me juotiin ja syötiin ja oon mä vähän tanssinutkin ja hukannut kengät, löytänyt ne ja heittänyt roskiin, uinut, puhunut suomea, puhunut ruotsia, unohtanut mitä olin sanomassa, unohtanut mitä olin tekemässä, keksinyt varmaan jotain vitsin hauskaa, kaivannut takaisin ja muistanut taas miksi sen ei ollut tarkoituskaan olla pysyvää.

Viikonloppuna myös lukitsin sim-korttini väärillä pin-koodeilla ja pankkikortti lakkasi toimimasta. No näitähän nyt sattuu, mitäs pienistä! Valokuvia en muistanut ottaa. Viime vuonna kaikki oli niin uutta ja hienoa, nyt mukana oli ripaus nostalgiaa ja onhan se ranskalainen maaseutu (&humalaiset opiskelijat) muistoihin tallentamisen arvoisia, mutta en mä vaan sitten muistanut. Sellaista se on, kun unohtaa mitä oli tekemässä.

Mais Sandra, tu fais honneur pour la Finlande!

Viime syksynä, kun lähdin Ranskaan, sanoi yksi rakkaista tädeistäni että et sä siellä mihinkään Suomi-seuraan sitten liity, sä oot siellä muutaman kuukauden. Nyt kun mä olen vastoin kaikkia suunnitelmia täällä edelleen, lienee jo ihan ok hakeutua välillä omiensa seuraan. Lähdin siis mukaan Suomi-Ranska Osakunnan toimintaan.

Osakunta ei nimestään huolimatta ole sidoksissa mihinkään yliopistoon. Tässä tapauksessa nimi lienee pikemmin jäänne kuin enne. Mukana on niin suomalaisia, kuin myös ranskalaisia joilla on joku side Suomeen. Ohjelmassa on yhdenlaisia illanviettoja ja toisenlaisia illanviettoja. Lähdin mukaan, en niinkään koti-ikävästä vaan kiinnostuksesta tutustua ihmisiin. Ja ihan vähän myös jotta saisin upottaa käteni multaan ja olla mukana järjestämässä. Osakunnan presidenttiin (ehkäpä suomeksi käytetään kuitenkin sanaa puheenjohtaja?) olin jo tutustunut kauppakamarin kuvioissa.

Eilen oli ensimmäinen tapahtuma jossa olin paikalla. Mentiin leffaan! Sur le chemin de l'école on ranskalainen dokkari joka kertoo neljän eri maasta kotoisin olevan lapsen ponnisteluista koulutiellä. Kylläpä vain osaa taas arvostaa omaa aikanaan ihan vaan kohtuullisen helppoa koulumatkaa jonka varrella ei tarvinnut pelätä elefantteja. Eikä tarvinnut herätä puol kuus että ehtii ajoissa. Joessakin kahlattiin ihan vapaaehtoisesti. Tämä leffa oli kaikesta huolimatta leppoisa eikä ohjaaja ollut kokenut tarvetta vedota katsojan tunteisiin surkuttelemalla näiden poloisten osaa. Kyllä, ihan varmasti parinkymmenen kilsan koulumatka on tosi vittumainen mutta sellaista se on ja kaikesta selviää. Ja varmaan arvostaa koulutustaan alusta lähtien vähän toiseen tyyliin kuin meikäläinen.

Siinä sitten suomalaisten kanssa jutellessa pyyhkäisi ylle oikein kunnon aalto koti-ikävää. Piti oikein säikähtää että miten mä olen näin hyvin täällä viihtynyt. Pelko siitä että unohtaa juurensa meni ohitse äkkiä mutta pistipä miettimään niitä syitä mitä tällä reissulla on ja niitä asioita joita tämä mussa on aiheuttanut.

Tänään sitten vähän toisenlaista kahden maan välistä yhteistyötä, kun pääsin host-perheen äidin kanssa tutustumaan Saksa-yhdistykseen, jonka toiminnassa tämä aktiivinen kotiäiti on mukana (tulee mieleen oma äiti niiltä ajoilta kun oltiin pieniä ja äiti oli kotona!). No, tässä päivässä nyt ei ollut mitään kovin ihmeellistä mutta kerroinpa tämän aasinsiltana edellisestä että pääsen mainitsemaan kuinka meidän suomalaista koulusysteemiä tänään kehuttiin!

P.s. Torstaina mulla oli tähän mennessä täällä työn puolesta tärkein päivä ja siitä riittää huomattavasti mielenkiintosempia juttuja kerrottavaksi, mutta siitä lisää kun saan parempia kuvia Mekosta...

Pretzeleitä, bitte schön 

Kauniit ystävät kutsukortteja lähettää

Se on alkanut, nimittäin elämä työn ja kodin ulkopuolella! (tähän astihan mä olen ulkoiluttanut itseäni suhteellisen vähän)

Työt edelleen vähän haittaa vapaa-aikaa, mutta kivaa että hetkellisesti on ollut jopa vähän ylitarjontaa vapaa-ajanvietosta. No aivan, tämä on Pariisi, tottakai täällä on tekemistä vapaa-ajalle :). Mutta sellaista, mihin liittyy tuttuja ihmisiä ja oikeaa seuraa, ei voi pitää itsestäänselvyytenä, etenkään näin isossa kaupungissa.

Sain kutsun erään gallerian avajaisiin. Olisin niin tykännyt mennä. Mutta, töistä ei voinut karata niin että olisin ehtinyt molempiin. Olin nimittäin saanut kutsun myös elämäni ensimmäisiin rapujuhliin!

Täällähän tätä saa myös Ikeasta

Ruotsalaiset, nuo onnekkaat kakkiaiset, omaavat näin upeat tilat. Nämä onnekkaat kakkiaiset ovat kylläkin myös mukavia, joten eipä heistä voi ärsyyntyäkään :)


Nyt suuntana La fête des familles de la résidance, elikkäs eräänlainen naapuruston katujuhla. Sinne sain kutsun ihan tältä omalta host-perheeltä. Hyvää lauantaita kaikille!

Les doigts dans le nez

Les doigts dans le nez=sormet nenässä

Näin kuvaa ranskalainen asiaa tai toimenpidettä, joka on helppo toteuttaa, onnistuu ilman suurempaa vaivaa.

Eilen ratkottiin minigolf -mestaruus suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen kauppakamarin kesken. Sää oli mitä ankein, kylmin ja vetisin. Mutta sen verran meissä oli taisteluhenkeä että ei siirrytty suunnitelma B:hen vaan pitäydyttiin alkuperäisessä. Kuin Ruotsin kesä, kuvaili ruotsalainen kollegani Linnea ja kattoi kanssani piknikiä pöytään.

Ensin siis vähän murua rinnan alle ja sitten mailanvarteen!

Rata oli täyspitkä 18 reiän golfkierros (niin kai se 18 on täyspitkä, mistäs minä golf-amatööri varmaksi tietäisin) ja hienon siitä teki Pariisin nähtävyyksien pienoismallit. Centre Pompidou ja Eiffel -torni meni vähän niin ja näin mutta Sacré Coeurilla onnistuin ilmiömäisellä hole-in-onilla. Erikoista, elämäni ensimmäinen minigolf -kierros ilman hermojen menettämistä. Ehkä siksi, että kerrankin noudatettiin sääntöjä ja jätettiin jokainen rata siihen max. kuuteen yritykseen. Tämä ei ollut kuin les doigts dans le nez, ja kylmäkin oli jumaliste, mutta kiva päivä kaiken kaikkiaan ja kivoja ihmisiä.

P.s. vinkki Pariisissa kävijöille; tämä minigolf löytyy Parc Floralista, joka on tosi nätti puisto ja vieressä on linna joten oikeenkin passeli paikka viettää aikaa!

Je suis en mesure de manger tous le chocolat

Kaiken hallitsemani sanavaraston on jo aika siirtyä passiivisesta aktiivisen käyttöön ja kuullun ymmärryksestä myös puheen tuottamiseen. Siispä tässä päivän fraasi;

être en mesure de... = pystyä tekemään jotain

Ja minähän pystyn, joten olkoon se samalla myös päivän mietelause.

Onni on kuntosali työpaikalla! Tänään se tuli sitten testattua, reisivatsapakarajumppaa ruokiksella. Samoissa toimistotiloissa työskentelevät kaksi suomalaista tuli samaan jumppaan. Ranskalainen "joustavuus" (mun mielestä tuo on niin mainio mielikuva ja positiivinen tapa ilmaista sitä mikä keskivertosuomalaiselle näyttäytyy epäjärjestelmällisyytenä) ilmoitti taas itsestään kun 40 minuutin lounasjumppa kestikin tunnin. Näin käy kuulemma usein. No onneksi ei ollut mihinkään kiire (tai no, ei ja ei mutta ei ainakaan mitään sovittua kellonaikaa) ja parempihan se näinpäin oli. Reissun alakertaan kruunasi sauna, jonka löysin salin perältä! Ei sillä että se olis päällä ollut, mutta kyllä sen joskus täytyy olla kun sellainen kerran siellä on. Seuraava missio on selvittää koska ja kenelle.

Viime viikolla tein poikkeuksellisesti töitä myös perjantaina, kun normaalisti työviikko on nelipäiväiinen. Siihen samaan syssyyn tein sitten viikonloppuna parin päivän messukeikan, joten itse asiassa viikko venyi 7 päivään. Suomalaiset messuvieraat toivoivat osastolleen ranskankielentaitoa ja minä pääsin hipelöimään sisustustavaroita. Viikonlopun aikana kirkastui neiti tradenomiopiskelijan mielessä ajatus opinnäytetyöstä. Sillä saattaa olla tai saattaa olla olematta mitään tekemistä sisustusmessujen kanssa. Katsotaan johtaako idea johonkin, tai katsotaan sitä ennen että keksinkö vielä jotain parempaa!